Himalajaa kylppäriin

Edit 20.6.2016: Himalaya Herbals ei ilmeisesti ole (enää) Leaping Bunny-sertifioitu tai se ei ainakaan löydy Animalian eläinkokeettomalta listalta. Leaping Bunnyn USA-sivuilla on merkintä Organique by Himalaya-sarjan olevan Leaping Bunny-sertifioitu. Edit 2 2017: En tue enää sarjaa, sillä sen eläinkokeettomuus on epäselvä.

Jälleen uusi markettilöytö! On mahtavaa huomata vegaanisen ja pupumerkityn kosmetiikan saavan lisää hyllytilaa myös päivittäistavarakaupoista. Keväällä törmäsin jo suosiota saavuttaneen Himalaya Herbalsin tuotteisiin, joita on ollut myynnissä Suomessa ainakin noin vuoden ajan.

Himalaya Herbals on Intiasta lähtöisin oleva yritys, jonka tuotteissa vaikuttavina aineina on käytetty erinäisiä yrttejä, kuten firman nimestäkin voi päätellä. Vegaaneille sopivat tuotteet eivät olleet merkattuina selkeästi valmistajan sivuilla, joten kyselin ennen kauppaan ryntäämistä valmistajalta tuotteiden eläinperäisistä ainesosista. Sähköpostiviestittelyn tuloksena selvisi että suurin osa Personal Care-tuotteista on vegaanisia ja esimerkiksi tuotteissa käytetty glyseriini  ja  fatty alcohols  (en löytänyt järkevää suomennosta) ovat aina kasviperäisiä. Himalaya ei valitettavasti ole kuitenkaan kokonaan vegaaninen, sillä osassa tuotteissa on lanoliinia sekä maito- ja mehiläistuotteita, jotka ovat merkattu selkeästi INCI-listoihin.

Tutustuin Himalayan eläimettömän kosmetiikan tarjontaan Sokokselta ja S-ryhmän kaupasta löytyneiden voiteiden ja silmämeikinputsarin kautta, ja vaikka tuotteiden edullisuus ällistytti, ei se näkynyt mitenkään heikompana laatuna. Oletin tuotteiden olevan  hippimäistä yrttikosmetiikkaa, mutta tuntuma olikin lähempänä perus-synteettisiä kosmetiikkatuotteita, joka ei ollenkaan haitannut.  


Nourishing Skin Cream:  Tämä on mielestäni jotain tavallisen vartalovoiteen ja tuhdimman vartalovoin välillä. Esimerkiksi aloeta ja talvikirsikkaa sisältävä voide on suunnattu sekä kasvoille että vartalolle, mutta tätä "niveamaista" voidetta olen itse käyttänyt vain vartalolla. Miedosti tuoksuva hyvä perusvoide, josta kuiva ihoni on tykännyt. Maksoi muistaakseni noin 4 €.


Multipurpose Cream:  Muun muassa aloeta ja sinkkiä sisältävä hoitovoide on tarkoitettu ärtyneelle iholle esimerkiksi hyönteisten puremiin ja hiertymiin. Tämä oli kokeilemistani Himalayan tuotteista yrttisin, eikä tuoksu ollut järin viehättävä. Kuitenkin tämä oudon ruskeasävyinen voide on rauhoittanut ihottumajälkiäni, joten noin kolmen euron sijoitus tekee tehtävänsä.


Gentle eye makeup remover: Tasan neljä euroa maksanut kurkkua ja pandanus-kasvia sisältävä putsari on ensimmäinen silmämeikinpoistoaineeni moneen vuoteen. Harmittelenkin että en ole tiennyt tästä aiemmin, sillä tällä saan silmämeikit tehokkaammin pois  kuin aiemmin käyttämälläni pelkällä rypsiöljyllä (...). Silmät eivät jää myöskään sumuiseksi öljystä, sillä koostumus on vesimäinen ja kostutetulla vanulapulla silmänympärysten pyyhkiminen käy kätevästi. Tuoksua en puhdistusaineesta juuri erottanut, ja tämän sanotaan sopivan myös piilolinssien käyttäjille.

Himalayan maahantuojan sivuilta näkee Suomessa saatavilla olevan repertuaarin, johon kuuluu myös mm. kasvojenpuhdistustuotteita ja hedelmähappoja sisältäviä kasvovoiteita. Hinnat eivät tosiaan päätä huimaa ja ovat omien havaintojeni mukaan olleet noin 2-7 € välillä, vaikka toki eri jälleenmyyjien välillä hinnoittelu voi vaihdella.



4 kommenttia

  1. Pyörittelin juuri tänään noita käsissäni kaupassa käydessäni. Ihan mielenkiintoisen oloinen sarja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pyöritellyt noita myös sittemmin lisää, varsinkin sarjan kasvojenhoitotuotteiden kokeileminen kiinnostaisi. :)

      Poista
  2. Oletko kokeillut kookosöljyä silmämeikin poistoon? Jos tykkää kookoksen tuoksusta, niin tuo on varmasti paljon miellyttävämpi vaihtoehto vaikka kaiken meikin poistoon kuin rypsiöljy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookosöljy on joskus aiemmin ollut mulla tehokäytössä jo lähes kyllästymiseen asti joten sitä ei tällä hetkellä mulla kaapeissa ole - mutta toki silläkin lähtee sujuvasti kaikki meikit ja kokemus on varmasti kivempi kuin rypsärin kanssa sotkeminen. :D

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^