Ripsiväri vegaanille 2: Milani Distinct Lash

Täydellisen vegaanisen ripsivärin metsästyksen yhteydessä olen tykästynyt edulliseen värikosmetiikkaan keskittyvän Milanin tuotteisiin. Kuten jo aiemmin mainitsin, viime aikoina käytössäni on ollut merkin Distinct Lash-maskara, joka on myös osoittautunut mainiosti päivittäiseen käyttöön soveltuvaksi ripsiväriksi.


Tuotteen luvataan muun muassa pidentävän, erottelevan ja luovan "3D-efektiä" (??) ripsiin. Ripsivärien tuotekuvaukset ovat mielestäni hauskaa luettavaa, mutta täytyy myös todeta että Distinct Lashin kohdalla pidentävä ja erotteleva efekti toteutuu ripsissäni hyvin. En myöskään juurikaan harjaile tai taivuta räpsyttimiäni,  ja lyhytharjaksisella maskaralla tulee siisti jälki ilmankin näitä toimenpiteitä. Toki huolimattomalla levityksellä tälläkin hitaammin kuivuvalla ripsarilla on mahdollista saada aikaan klimppiset hämähäkkiripset... Vaikka tuote ei ole varsinaisesti vedenkestävä, en ole saanut tätä ilman putsaria suosiolla poistumaan, joskin hyvin kestävä jälki on enemmänkin plussaa.

Ulkomaisista nettikaupoista alle kymmenellä eurolla tilattavissa oleva Distinct Lash toimii siis kohdallani oikein hyvänä perusmaskarana. Voisin hankkia tätä jatkossakin, vaikkakin myös Milanin loppujenkin vegaanisten ripsivärien testaus houkuttelee.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^