Ihonhoidon Iherb-löytöjä

Kun olen kerran antanut Iherbille pikkusormeni, uusia tilauksia on tullut tehtyä lisää ennemmin tai myöhemmin. Silloin tällöin ostoskoriin tulee klikkailtua lähinnä luonnollisemman puoleista kosmetiikkaa, joista erityisesti olen tykästynyt kahden A-alkuisen merkin valikoimiin, joita yhdistää jännittävien kuuloisten ainesosien lisäksi hyvä hinta-laatusuhde. Molempien repertuaareissa on paljon eri ihotyypeille suunnattuja asioita, tässä keskityn erityisesti sekaihoa hyödyttäneisiin puteleihin.



Acure Organicsin tuotteissa on käytetty osin reilun kaupan ja luomusertifoituja ainesosia, ja omilla nettisivuillaan yhtiö painottaakin suosivansa valmistuksessa mahdollisimman kestäviä ratkaisuja ja luonnollista alkuperää olevia aineksia. Purkkien kyljestä löytyykin amerikkalaistyyliin litaniat myös "myrkyistä" joita sisällöistä ei löydy ("sulfate free, paraben free.."), ja vegaaniset tuotteet on merkitty niin ikään selkeästi tuoteinfoon.


Geelimäinen Acuren Superfruit-putsari on hyvin palvellut peruspuhdistaja, joka on toiminut itselläni juuri kuten lupaakin: puhdistaa tehokkaasti ilman kuivattavaa efektiä (geeli lupaa mm. myös olla ärsyttämättä ihon omaa happovaippaa, mutta en tiedä kuinka objektiivisesti osaan tätä väitettä havainnoida...). Pintakuivalle iholle tarpeeksi puhdistavan aineen löytäminen on välillä melko kinkkistä, sillä maitomaiset putsarit jättävät usein vielä toivomisen varaa puhdistustehossaan, samalla kun ihon narskuvan puhtaaksi pesevät aineet myös tuppaavat olemaan kovin kuivattavia. Hennon hedelmäisen tuoksuinen Superfruit-aine onkin ollut nappivalinta meikkienkin puhdistamiseen ilman turhaa hankausta tai kaksoispuhdistusta. Helposti pois peseytyvän geelin ainesosat pursuilevat erilaisia marjoista, hedelmistä ja yrteistä napattuja trendikkään kuuloisia uutteita, ja miinuksena tästä keksin vain sen, että annostellessa geeliä lorahtaa helposti turhan paljon kerralla kädelle.


Muun muassa hedelmäuutteiden parissa hifistelevä Andalou Naturals lienee tuttu myös usealle Iherb-kävijälle. Ne muutamat ihonhoitotuotteet joita olen merkiltä testaillut saavatkin erityistä kiitosta siitä, että kohdallani tulokset ovat olleet hyvinkin hoitavia, eivät pelkästään ihon kuntoa ylläpitäviä. Keväällä kokeilemani testeripakkauksen perusteella (josta kerroin täällä) ostin sittemmin pari täysikokoista versiota.



Rakeeton Andalou Naturalsin Kombucha-kuorinta kuulostaa nimensä perusteella hyvin hippimäiseltä sotkotukselta. Vaikuttavien aineiden joukossa lymyää muun muassa papaijan ja ananaksen AHA-hedelmähappoja ja C-vitamiinia, ja kirkas geelimäinen kuorinta lupaakin entsyymien avulla puhdistaa, kirkastaa ja tasoittaa ihoa. Hetken naamion alla muhittelun jälkeen naama onkin ollut aiempaa hehkeämpi ja ennen kaikkea pehmoisempi, ilman kuivakan kiristelevää tunnetta. Kuorinta ei ole ehkä yhtä "tehokas" kuin esimerkiksi Juice Beautylta testaamani Blemish Clearing-versio, eikä se olekaan kipristellyt kasvoilla. Polttelematon kuorinta on kuitenkin toisinaan enemmän kuin paikallaan, ja vinkkaisinkin tästä hellävaraisempaa, puhdistavaa naamiota kaipaavalle.


Sokerina pohjalla valokeilaan pääsee vielä Andaloun Willow Bark- kasvovesi. Raikkaan mintun tuoksuinen, muun muassa  paju-uutetta, taikapähkinää ja salisyylihappoa (/BHA:ta, eli betahydroksihappoa) sisältävä hoitotuote on ansainnut hehkutuksen osana ihonpuhdistusrutiiniani. Kuten ainesosistakin voi hieman päätellä, tämä on suunnattu erityisesti epäpuhtauksia pukkaavalle iholle.  Olenkin huomannut hyvän kasvoveden tärkeyden osana ajoittaisten "tulehdusten" vähentämistä viimeistään silloin kun olen sen käytöstä lintsannut, ja samalla hoitava mutta ei kuivattava kasvovesi onkin kiven alla piilotellut löytö. Vaikka uusien tuotteiden testailu on aina kivaa, luulenpa että tämä puhdistuksen viimeistelevä vesi tulee jäämään peilikaappini vakioasukiksi (vaikkakin myös Andaloun kirkastava klementiini-kasvovesi kuulostaa hyvältä..). Andalou Naturalsin vegaaniset kosmetiikkatuotteet on niin ikään mainittu selkeästi tuoteinfoissa.



Kerrothan kommenttilootaan omat Iherb-vinkkisi! :)

6 kommenttia

  1. Just tässä teen listaa mitä tuolta I Herbistä pitäis tilata, mut ne oli lähinnä ravintolisiä. Kiitos siis näistä vihjeistä, mukaan saattaa päätyä myös muuan putsari :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausta tehdessä mietin että onkohan kaikki Iherb-asiat jo niin nähtyjä, mutta siistiä kuulla jos vinkeistä oli jotain hyötyä! :)

      Poista
  2. Mulla oli joskus tuota Andaloun kasvovettä ja muistan siitä sen ihanan tuoksun! Sierra Bees huulivoiteet ovat hyviä, ja niitä tulee aina välillä laitettua iHerbin ostoskoriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kasvovesi on kyllä kivan raikkaan tuoksuinen. :) Sierra Bees on mulle tuntematon, nimen perusteella tosin veikkaisin että multa ne jäisivät kuitenkin hyllyyn. :)

      Poista
  3. Crystal Essencen dödö-pyyhkeistä tykkäsin ja ne tuntuivat toimivan! En ole ihan satavarma ovatko vegaanisia, mutta kannattaa vielä tsekata! Ne on käteviä kantaa mukana laukussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Crystal Essencen tiedän mutta dödöpyyhkeet ovatkin ihan uusi tuttavuus..! :) Yleensä noissa Crystalin tuotteissa ei ole ollut mitään eläinperäistä, koska ne taitavat olla lähinnä sitä "kristallia", mutta pyyhkeiden vegaanisuudesta en uskalla mennä minäkään arvelemaan vielä...

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^