Forever Living Volumizing Mascara

Forever Livingin valikoiman värikosmetiikkaa tulee harvoin ajateltua potentiaalisina holy grail-tuotteina, sillä itsessäsi verkostomyynnissä olevista merkeistä tulee mieleen melko vahvat ysärivibat. Onneksi olen valmis hautaamaan ennakkoluulojani, sillä tämän aloe vera-tuotteisiin painottavan merkin valikoimassa on hyvin lupaavan oloinen vegaaninen ripsiväri.



Flawless by Sonya Volumizing Mascara lupaa nimensä mukaisesti tuoda lisää volyymia ripsiin ja tehdä ripsistä kauniin taipuneet. Nämä lupaukset täyttyvätkin oikeastaan kohdallani ja ripsari onkin jo aika lähellä joitain aiemmin käyttämiäni perus-markettiripsareita, mikäli muistini on vähänkään oikeassa.  Ero on selkeä esimerkiksi joihinkin vain väriä tuoviin luonnonkosmetiikan ripsareihin.

Maskara putsautuu myös pelkällä vedellä, mutta helpommin puhdistusaineella. Tämä ei kuitenkaan huuhtoudu pois niin nopeasti kuin esimerkiksi Lily Lolon ja ZAOn maskarat (toisaalta ihan hyvä näin marraskuun sateissa).

Vaaleat ja lyhyet ripseni myös dramatisoituvat (kuten tuoteinfo lupaa! ) maskaran jäljiltä selkeästi, ja löydänkin ripsiväristä monta plussaa:

+ Volymisoi huomattavasti: aivan kuin ripsiäni olisi enemmän, tuuheuttava vaikutus siis onnistuu
+ Taivuttaa ripsiä hieman
+ Ei varise tai sotke luomille levitettäessä, eli harjan malli on kätevä hyppysiini
+ Massa on sopivan kosteaa ja sen tuntuista, että ei heti kuivahda

-> Vaalean olemattomat ripseni tulevat selkeästi paremmin näkyville!! Tästä postauksesta näet miltä silmäni näyttävät ilman ripsaria. Volumisoiva ripsiväri ei mielestäni pidennä ripsiä, mutta eipä se sitä luvannutkaan.




Vaikka kokonaisuus jää hyvinkin plussan puolelle, löysin myös pari pientä miinusta:
- Paakkuripset ovat mahdolliset, mikäli maskaraa lisäilee vielä ensimmäisten harjanvetojen kuivuttua
- Ripsari kirveli silmiä  ensimmäisenä kokeilupäivänä, mutta vain ensimmäisenä (...)


Maskara maksoi 25 €, eli aivan halpistuote tämä ei ole (mutta ei varmasti kalleinkaan, ja kaukana toki vielä selektiivisten hinnoista...).

Kuitenkin voisin ehdottomasti ostaa tätä uudelleenkin, sillä  näin selkeästi räpsyjä buustaavat vegaanille sopivat ripsivärit ovat harvassa! Myös listaamani miinukset olivat lähinnä pientä nillitystä.

Ja Forever Living-tuotteitahan voi ostaa vain jälleenmyyjiltä, jotka näet tästä. Leaping Bunny-sertifoidun vegaaniset tuotteet voi tarkistaa puolestaan esimerkiksi tästä.

8 kommenttia

  1. Hei ompa kiva löytää suomalainen vegaanikosmetiikkablogi! Jään ehdottomasti seuraamaan ♥

    VastaaPoista
  2. Kiva, että sun kautta saa usein hyviä ripsivärivinkkejä, joista ei tietäisi muuten mitään. :) Varsinkin se on mahtavaa, että esittelemäsi tuotteet ovat oikeastikin vegaanisia. Googlasin nimittäin BWC-ripsarihankintaa ennen hakusanat "waterproof vegan mascara", ja löysin mm. yhden listan, jossa oli valinnanvaraa vaikka millä mitalla. Useat kommentoijat kritisoivat postausta kirjoittamalla, että vain harva listan ripsiväreistä oli vedenkestävä ja vielä harvempi oli vegaaninen! Pian tämän jälkeen sinä kerroit BWC:n olevan markkinoiden ainoa vegaaninen ja vedenkestävä ripsiväri. Kaikki tieto tällaisista asioista kannattaa selvästikin hankkia sun blogista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos paljon palautteesta! Toki täytyy sanoa että tämä ripsari ei ole ollut pitkään minunkaan tiedossa. :D Ja täytyy vähän korjata, että se BWC:n vedenkestävä ripsari on mun tietojen mukaan ainoa eläinkokeeton ja vegaaninen vedenkestävä ripsiväri, jota saa nimen omaan Suomesta. Ulkomailla valikoimaa taitaakin olla enemmän, esim. Milanin maskaroista usea on vegaaninen ja vedenkestävä. Toki täydellisen maskaran löytäminen on mun to do - listalla, joten voi olla että ripsareita tippuilee blogin puolelle jatkossakin. :)

      Poista
    2. Mut se BWC:n vedenkestävä on kuulemma tosi surkea? Leviää ihmisillä naamalle.

      Poista
    3. Venla, ei ainakaan tän arvion perusteella ole tosi surkea, vaikka ilmeisesti variseekin: https://mielekasmiellekartta.wordpress.com/2015/10/09/vegaaninen-ja-vedenkestava-ripsivari-bwc-waterproof-natural-mascara/. Se varmasti riippuu tosi paljon ihmisestä, mikä sopii kenellekin, vaikka tuosta ripsarista en ole vain ylistystä kuullutkaan. Itselläni BWC:n ripsarit ärsyttävät silmiä jostain syystä, niin en ole niitä nyt käyttänyt tai testannut tuota vedenkestävää.

      Poista
  3. Tarkensit jo silloin, että kyse oli nimenomaan Suomen ripsivärimarkkinoista, eli väärinkäsitystä ei syntynyt. :) Muotoilin asian vähän huonosti, sillä BWC:n ripsiväri taisi olla ainoa vegaaninen ja vedenkestävä ripsari myös siinä viittaamassani ulkomaisessa listassa. (Lähes mikään listan ripsiväri ei ollut vegaaninen, mutta jos olikin, se ei ollut vedenkestävä.) Hyvä silti saada taas uusi vinkki, nimittäin tuo Milani. Googlasin merkin jo, ja valikoimaa tosiaan löytyy (joskin vedenkestävyydestä on taas epäselvyyttä; vedenkestäviä versioita on ainakin ollut, mutta onkohan niitä juuri nyt valikoimissa?). Ainakaan hinnat eivät päätä huimaa, eli varmaan tulee joskus kokeiltua jotain merkin ripsaria. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok! Nyt on ainakin selvennetty puolin ja toisin. :D En muista onko Milanin vegaanisia ripsareita erikseen mainittu vedenkestäviksi, mutta ne joita olen testannut (Power Lash& Distinct Lash, löytyy muuten blogistakin) ovat lähteneet kunnolla vain putsarilla.

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^