Laventeli, we meet again

Makean yrttinen laventelin tuoksu tuskin esittelyä kaipaa. Yrtti on tuttu kasvimaan kukkapenkkien ohella hyvin yleisenä kosmetiikan ainesosana ja hajusteena: laventeliahan on käytetty jo muinaisten roomalaisten aikaan niin kylpyvesissä kuin varhaisessa kasvilääkinnässä. Miellän kyllä laventelin tuoksun rauhoittavan miellyttäväksi, vaikka homeopatiayhteyksiin viittaankin kintaalla.  Maanläheinen ja aromikas tuoksu onkin iltaisin omiaan osana rauhoittavaa rutiinia.


Viime kesänä Sokoksen alelaareista kahmitut Neal's Yard Remediesin ihonhoitotuotteet ilahduttivat, ja hehkutinkin English Lavender-vartalovoidetta yhtenä parhaimmista mitä olen testannut. Miinuksena voiteella on reipas hinta, mutta sattumalta bongasin sen jälleen Sokoksen kuvastotuote-alesta noin puoleen hintaan. Myös English Lavender-suihkugeelin hinnasta oli rouhaistu pala pois, joten kerrostettava iltakosmetiikka-kombo oli valmis.



Neal's Yard Remediesin tuotteissa kiteytyy hyvin yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi suosin enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa. English Lavender-tuotteiden tuoksu on peräisin aidosta eteerisestä laventelista tislatusta öljystä, eikä siinä ole esanssin häivääkään. Kyllästyn helposti liian synteettisen oloisiin tuoksuihin, varsinkin jos ne ovat hyvin vahvoja tai "pistäviä". 

Englantilaisen laventeli eli Lavandula angustifolia on ranskalaista versiotaan tunnetumpi kosmetiikan raaka-aineena, ja vartalovoiteen ja suihkugeelin tuoksut ovatkin enemmän vienon viipyileviä kuin vahvan parfyymisia. Laventeli ei olisi minulle otollisin valinta esimerkiksi parfyymin voimakkaimmaksi nuotiksi, mutta kausittain yrttisen lämmittävää aromia tuoksuttelee mielellään ihohoitotuotteissa.

Miedosti vaahtoava suihkugeeli sisältää laventelin ohella rauhoittavina ainesosina kauraa ja kamomillaa, ja kierrätysmuovipullon sisältö onkin suunnattu myös herkkäihoisille. Geeli ei jätä nitisevän natisevaa tunnetta iholle, ja tätä helposti kuivahtava iho arvostaa. Vartalovoiteessa on niin ikään myös rauhoittavaa kehäkukkaa sekä kosteuttavia manteli -, jojoba- ja hamppuöljyjä. Toki eteerisiä öljyjä käytettäessä tulee muistaa, että rauhoittaviksikin suunnatut kasviuutteet, kuten esim. kehäkukka, saattavat aiheuttaa joissain tapauksissa allergiaherkille ärsytystä.


Bonuksena vielä poikkeuksellisesti jotain ei-kosmetiikkaa, mutta tuoksuteemaan liittyvää kylläkin! Yleensä en ole tuoksukynttilöiden tai minkäänlaisten huonetuoksujen perään, mutta susiaiheisella etiketillä varustetut latvialaiset kynttilät ovat miellyttävä poikkeus. Isle of Wolfin kasvivahaiset vegaaniset kynttilät pohjaavat tuoksunsa niin ikään aitoihin eteeriisin öljyihin, eivätkä ole sukua tilpehöörikauppojen päänsärkyä aiheuttaville tuoksukynttilöille.  Kauniisti pakatun Lavender Garden-kynttilän tuoksu on myös hyvin vieno ja pehmeä, ja laventelisuuden erottaa kunnolla kolmen-neljän tunnin palamisajan jälkeen. Aromaattinen tuoksu ei täytä huonetilaa voimakkaasti, vaikka intensiivisyyden huomaa myös silloin kun kynttilä ei pala. 

  
Sokoksen ohella Neal's Yard Remediesin tuotteita on saatavilla myös useista nettikaupoista, kuten Joliesta, ja Isle of Wolfin kynttilöitä löytyy myös esim. Natural Goods Companylta*. NYR:n repertuaarissa on paljon vegaanikosmetiikkaa, mutta incit kannattaa lukea mehiläistuotteiden varalta. Katso kaikki jälleemyyjät tästä.
 
Tuoksuuko laventeli myös sinun kosmetiikassasi? :) 

*Postaus sisältää  affiliate-linkkejä.

6 kommenttia

  1. Itsellä on tosi kahtiajakoinen suhtautuminen laventeliin. Toisinaan tykkään ja toisina päivinä ei uppoa millään. En voisi esim. käyttää tuotteita joka päivä, jossa on laventelia kovin voimakkaana, mutta silloin tällöin käytettynä kyllä tykkään. :)

    VastaaPoista
  2. Mullakin menee kausittain laventelin käyttö. Tykkään kyllä, mutta päivittäin käytettynä ei toimisi niin hyvin. :)

    VastaaPoista
  3. Laventeli on itselleni kauneushoitoloiden ja torkkusuihkeitten aromi. En esimerkiksi hajuvedessä siitä perustaisi, mutta kylläkin tyynysuihkeessa tai kynttilässä. Isle of Wolfin kynttilät ovat kyllä kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventeli parfyymissa tuntuisi kyllä oudolta, mutta muuten maltilla käytettynä kosmetiikassa (ja kynttilässä) tuoksu on ihana. :) Isle of Wolfin kynttilät ovat todella tyylikkäitä - lasikippoon pakatut kynttilät ovat myös todella kiva lahjaidea. :)

      Poista
  4. Laventeli ja kehäkukka ovat mulle sellaisia tuoksuja, joiden ominaisuuksista tykkään kosmetiikassa, mutta tuoksu ei ihan hivele nenää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä sellaisia, että jakavat herkästi tuoksumielipiteitä. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^