Kevään ihonhoitotärppejä

Vaikka kuukauden suosikkien sijasta blogiin tulee pävitettyä kuukauden loppuneita,  suosikkiteeman äärellä ollaan toisenkin peräkkäisen postauksen voimin. Tällä kertaa areenalle pääsee muutama vegaanikosmetiikan ihon- ja vartalonhoitoputeli, joiden sisältö on erottunut edukseen tämän kosmetiikkahamsterin lootista.

Lista tuli koottua puolivahingossa kevätsiivous-teemalla, sillä suurin osa tämänhetkisistä  lemppareista on puhdistusaineita...


Meikkien poistaminen öljyllä ennen varsinaisen puhdistusaineen käyttämistä on helpottanut suurihuokoisen ihon putsausta. Kaksoispuhdistuksen käyttäminen tuntuu jopa säästävän aikaa, sillä meikit liukenevat öljyputsarin avulla kaikista kätevimmin.  Dermalogican Precleanse on riisunut viimeisimpiäkin epäiljyä öljypuhdistuksen käytöstä, enkä keksi tuotteesta oikeastaan moitteen sanaa. Tahmaamaton öljypohjainen putsari on sopinut myös epäpuhtauksia pukkaavalle iholle, jolle perusteellinen  meikiputsaus on toisinaan haastavaa.
 
Providan Hamamelis-puhdistusmaito on puolestaan ihanan simppeli luonnonkosmetiikan puhdistusaine. Maitomainen emulsio hoitaa parhaiten tehtävänsä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisenä osana, tai siltänään kevyemmän meikin poistossa. Emulsion kuvataan sopivan kaikille ihotyypeille, ja kevyen juokseva putsari tuntuu sopivalta myös herkistyvälle sekaiholle.

Lactolinen superedullisen puhdistusvaahdon pakkaus on melko vaatimaton, mutta sisältö on silti priimaa. Vaahto on hyvin pehmeää ja täyteläistä, ja meikit puhdistuvat putsarilla suit sait. En käytä vaahtoavia puhdistusaineita päivittäin, joskaan tämä versio ei tunnu myöskään kuivattavalta tai ihoa ärsyttävältä.

Täysin vegaanisen Pai Skincaren kaikki testaamani tuotteet ovat vaikuttaneet laadukkailta, mutta mieto Copaiba Deep Cleanse-hedelmähapponaamio on hellävaraisen puhdistava. Kerroin naamiosta aiemmin täällä. Iholle osin imeytyvä aine vaan tuntuu tekevän tehokkaasti jotain: nassu tuntuu paljon pehmeämmältä ja näyttää vähemmän samealta heti käytön jälkeen. Pain kosmetiikkaan tutustuminen on vielä himotuslistallani, sillä sarja vaikuttaa yksinkertaisen tehokkaalta ongelmaihoiselle.


Bonuksena vielä pari vartalotuotetta Deep Steepiltä, jonka tuoksumaailma ansaitsee jälleen suitsutusta. Öljyillä lotraaminen näyttääkin hiipineen sekä kasvojen puhdistukseen että vartalotuotteiden valikoimaan...

Viikunan ja aprikoosin eteerisillä öljyillä terästetty kuorinta-aine on öljyinen ja sokerinen voide, josta jää iholle öljyä "kosteusvoiteeksi". Olen aiemmin kokenut totaalisen kyllästymisen öljyisiin diy-tyyppisiin kuorinta-aineisiin, mutta kasviöljyjä sisältävä kuorinta hoitaa nykyään myös vartalovoiteen virkaa.

Eksoottinen Passion-guava-kuivaöljy on näppärässä suihkepullossa oleva pikakosteuttaja, jonka tehot pohjaavat niin ikään kasviöljyihin. Kuivaöljy imeytyy ihoon täysin, ja jujuna on hieroa se iholle huolellisesti, suihkepullosta huolimatta. Tuote jättää vieläpä raikkaan kevytparfyymin tuoksun. Usein kuivaöljyjä kuvataan erityiseksi "hemmotteluksi", mutta mielestäni kyseessä on ennen kaikkea arkisen kätevä keino lisätä kosteusvoiteiden tehoja (tai käyttää öljyä siltänään). :)

Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa hankittu itse.

6 kommenttia

  1. Aika söpöjä nuo Deep steepin pakkaukset, simppeleitä mutta väriä ainakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö. :D Niissä on myös jokin pieni ankka-maskotin (?) kuva, kun tarkemmin tiiraa. :D

      Poista
  2. Depp steepin kuivaöljyt on ihania, mutta kuorinta tuotti itselleni pettymyksen. Rakastin sitä tuoksua ja rouheaa kuorinta, mutta mulle on ihan ylitsepääsemätön este, että tuote jättää öljylähmän iholla, ihan kuin olisi likainen. Enkä meinannut saada sitä lähmää edes suihkusaippualla irti niin kuin yleensä onnistuu, vieläkin puistattaa. Mies ei edes suostunut kokeilemaan, vaikka yleensä käytetään samoja kroppakuorintoja. :D Mutta tiedän, että toisit sitten taas rakastavat tota kosteuttaa tunnetta, joka musta on vaan likaista lähmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulle tuli juuri tuohon lähmään aikoinaan kyllästyminen, tiedän tunteen. :D Jostain syystä kuitenkin silloin tällöin tämä Deep Steepin kuorinta on osoittautunut aika kivaksi, kun kroppa on kuivempi. Mutta öljyiseksihän iho tästä jää, ja osa siitä tykkää ja osa ei. :)

      Poista
  3. Eilen juuri mietin kaupassa otanko juuri tuota lacto linen puhdistusvaahto vaiko kasvojenpesuainetta. Jälkimmäinen tarttui mukaan suihkun puolelle otettavaksi, kun pieni pumppupullo on niin kätsy. Hyvä tietää ettei tuo pahemmin kuivata, ennen tuli käytettyä paljonkin puhdistusvaahtoja, mutta ne kuivattivat aika paljon ja jäivät pikkuhiljaa pois vaikka muuten tykkäsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahtoja ei yleensä suositellakaan kovin kuivalle iholle, ja itsekin suhtauduin alussa vähän varauksella Lactolinen puhdistusvaahtoon. Resepti on siinä kuitenkin jotenkin ihmeellinen, sillä kuivuutta se ei boostaa. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^