Hiuksilla Paul Mitchellin Express Dry

Kampaamosarja Paul Mitchellin Express Dry-linja kuulostaa passelilta simppeliä hiustenlaittoa arvostavalle. Harmaasävyisten puteleiden  kerrotaan sopivan niin hektisiin arkiaamuihin, huonoihin hiuspäiviin kuin tuomaan myös lisää volyymia kampauksille. Nimensä mukaisesti tuotteiden jujuna on myös nopea kuivuminen. Kieltämättä arvostankin hiustenlaitossa sitä, että esimerkiksi lakan kuivumista ei tarvitsisi odotella. 

Viime aikoina hiustenlaiton apureina ovat olleet sarjan kuivashampoo ja hiuslakka, jotka ovat tuotesarjassaan "harvinaisuuksia" kosmetiikkalootissani. Kuten on tullut todettua, muotoilutuotteita ei tule käytettyä hirmuisen paljoa, mutta niiltä harvoilta hiustököteiltä tulee odotettua hyviä tuloksia.

Paul Mitchell on niitä harvoja ammattilaistason kampaamosarjoja, joilla on Leaping Bunny-sertifikaatti ja lähes kokonaan vegaaninen valikoima, joten sarja on tullut vegaanitaipaleen aikana enemmän tai vähemmän tutuksi. Sarjan muotoilutuotteita en ole kuitenkaan testannut ennen tätä kevättä.


Express Dry-kuivashampoo lupaa freesata kampausta pesukertojen välillä poistamalla likaa ja rasvaa. Puhtaisiin hiuksiin käytettynä shampoon kerrotaan myös lisäävän rakennetta. Todettakoon että vertailukohdetta muihin spray-pulloissa oleviin kuivashampoisiin minulla ei ole, aiemmin olen sutinut kuontaloon vain jauhemaisia kuivashampoita. Dry Wash-shampoon suihkiminen onnistuu kuitenkin näppärästi ilman sen kummempia kikkoja: osio kerrallaan, ja hiukset läpi harjaamalla aineen saa levittymään koko pituudelle.

Miellän spray-muotoiset asiat aina jokseenkin märiksi, joten suihkutettavan kuivashampoon konsepti on välillä ihmetyttänyt. Kuitenkin spray imee toisen päivän liuhuletti-kuontalosta rasvaisuutta todella hyvin, samalla kun jättää hiuksiin kiiltoa, jotka jauhemaiset tuotteet tuntuvat vievän mennessään. Pesuväliä en ole kuivashampoon avulla pidentänyt, mutta lähmäiset hiukset freesantuvat suihkeen avulla hyvin.

Väritön Dry Wash-kuivashampoo on hiuksissa hyvin kevyt ja huomaamaton. Huomaan myös spray-pullon edun levittämisen suhteen, sillä hienojakoinen suihke uppoaa hiuksiin tasaisesti muutamalla harjanvedolla. Ainoastaan tuotteen lupaus lisätä volyymia puhtaisiin hiuksiin jätti hieman toivomisen varaa paksuihin hiuksiin, mutta toisaalta ensisijaisesti kyseessä onkin kuivashampoo. Puhtaisiin hiuksiin suihkuttamalla ainetta ei ole tarkoitus harjata hiusten sekaan, vaan jättää tyveen tuomaan rakennetta. 


Stay Strong-hiuslakka on sarjan voimakaspitoinen hiuslakka (tai siis viimeistelysuihke) jonka kerrotaan ylläpitävän hiusten kiiltoa ja vähentävän hiusten sähköisyyttä ja pörröisyyttä. Jälleen huomautan että aikaa on päässyt kulumaan siitä kun olen viimeksi käyttänyt ns. kuivalakkaa (eli jotain muuta kuin luonnonkosmetiikkaa).

Kuivalakan edut muistuvatkin kertaheitolla mieleen, sillä hiuslakka kuivuu kampaukseen todella nopeasti ja ilman koppuroita, kunhan noudattaa noin 20 cm:n suihkutusetäisyyttä. Helppoa ja nopeaa. Olen testannut lakkaa simppeleihin kampauksiin sekä auki oleviin hiuksiin, ja hiusten hapsottuminen on kestänyt todella hyvin kurissa koko päivän ajan. Express Dry-tuotteet eivät muuten ole tuoksuttomia, vaan molempien purkkien sisältö on mielestäni "kampaamomainen" (ei siis mitenkään epämiellyttävä).

Aivan vesisadekelissä en ole lakka päässyt (heh) testaamaan, mutta pito on ollut pätevä jo sen perusteella, että hapsottavia hiuksia ei ole tarvinnut korjailla kesken päivän.  Vaikka  hiusten koskettelu ja harominen syövät aina vähän lakan jälkeä, testailun perusteella suihke on hyvinkin voimakaspitoinen. Pienenä moitteena viimeistelysuihke saa sen, että puteli on melkoisen iso mahtuakseen seisomaan hyllyssä (tai kulkemaan matkoilla mukana).


Express Dry läpäisi hyvin helppoa ja nopeaa hiustenhoitoa-tutkani, ja blogiin on tulossa myös toinen osa PM:n muotoilutuotteiden testituloksista. ^_^

Paul Mitchelliä myydään esimerkiksi Stockmannilla ja useissa kampaamoissa ympäri Suomea. Express Dry-sarjan tuotetietoa näkee täältä. Molempien tuotteiden suositushinta on 29 €.

PS. Vielä huominen aikaa osallistua Hurraw!- arvontaan! 

Edit: toimimattomia linkkejä korjattu ja myyntipaikkoja lisätty. Tuotteet on saatu testiin blogin kautta.


Edit 2017: Paul Mitchellin eläinkokeettomuuden vakuutena on yrityksen oma lupaus ja Petan listalla oleminen.
 

7 kommenttia

  1. En olekaan pitkään aikaan käyttänyt mitään Paul Mitchelliltä, pitää korjata tilanne. Kuivalakka on vaan niin parasta, varmaan eniten käyttämäni muotoilutuote. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. ;) Kuivalakka on kyllä melkoisen hieno keksintö. :D

      Poista
  2. Kiitos tästä vinkistä, kokeilen aiemmin kirjoittamaasi Giovannin kuivashampoota ja sen jälkeen harkitsen tämän hieman arvokkaamman kokeilemista :) Olisi kiva, jos näitä pääsisi testaamaan pari kertaa ennen kuin tekee ostopäätöksen, olen joskus aikoja sitten kokeillut muutamaa erilaista kuivashampoota hyvin vaihtelevin lopputuloksin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla taas että mun vinkeistä on ollut hyötyä. ^_^ Niinpä, tuotteen testaaminen etukäteen ainakin hintavampien kohdalla olisi kyllä jees. Olisiko sun huudeilla esim. kampaamoa joka myisi PM-tuotteita, jossa pääsisit ehkä testaamaan kuivashampoota?

      Poista
  3. Hei tosi hyvä pointti, pitää tutkia lähitarjonta! :)

    VastaaPoista
  4. Jes, pakko kokeilla tota hiuslakkaa! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hiuslakka on pelastanut minut jo monena hiuspäivänä. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^