Arkikosmetiikan ruusuisia tärppejä

Päivittäiskosmetiikan yksi lemppareistani on luonnonkosmetiikkamerkki Urtekram, jonka laajassa valikoimassa riittää ihmeteltävää. Pidän siitä että usein käytettävässä kosmetiikassa on jokin pieni juju, joka kiinnittää huomion kerrasta toiseen. Tällaiseksi riittää siis vaikkapa hyvä tuoksu tai erilainen pakkaus. Urtekramin repertuaarista löytyikin kaksi hyvän hinta-laatusuhteen jujutuotetta arkistakin kropanhoitoa ajatellen: himalajansuola-kuorinta ja myskiruusu-sheavoi.


Rose Body Scrub, tuttavallisemmin ruusu-vartalokuorinta, on mukavan tehokas kuorinta-aine vartalolle. Tuotteen kuorivuus perustuu mineraalirikkaaseen himalajansuolaan. Lisäksi ainesosissa on kasviöljyjä, ruusunkukkauutetta ja E-vitamiinia. Kyseessä on hyvin luonnollisista aineista koottu setti: kaikki paitsi himalajansuola ovat tuotteessa luomuperäisiä.

Suolan kuorivuus on makuuni mukavan rouheaa. Kuorivuusaste on myös todella tehokas, sillä kuorintakiteitä on hyvin tiheään, sisältäähän koostumus eniten juuri suolaa. Epätasaiset kuorintakiteet antavat reippaasti kyytiä kuolleille ihosoluille ja pehmentävät ihoa sutjakasti.  Tällä kuorinnalla saa siloisemman ihon myös ilman sen kummempaa hankaamista tai yliannostusta, kiitos suolarikkaan koostumuksen. :)


Kuorinnan kasviöljyt jättävät iholle puolestaan kosteutetun pinnan, joka imeytyy ihoon hiljakseltaan. Näin kesäisin en välttämättä tarvitsekaan kosteusvoidetta kuorinnan jälkeen, sillä öljyt pitävät huolen kevyestä kosteutuksesta. Luonnollisessa koostumuksessa öljyä kertyy purkin pinnalle, ja riittoisaa kuorintaa on hyvä pyöräyttää vaikka lusikalla tasaisemmaksi ennen käyttöä. 

Tuotteella on Urtekramin ruusu-sarjalle tuttu klassinen, mukavan lempeä kukkaistuoksu. Lasinen pakkaus on topakka, vaikkakin mitä vain lasipurkkia kannattaa käsitellä muovia varovaisemmin. Itse tykkään lasipurkeista, ja tämä pakkaus on mukavan erilainen muihin kylppärituotteisiin verrattuna. Lasin ansiosta purnukka on myös sellainen, jonka voisin kuvitella antavani lahjaksi luonnonkosmetiikan ystävälle. 

Esimerkiksi Hyvinvoinnin Tavaratalo* tarjoaa  450 gramman kuorintaa hintaan 23,50 e. Valikoimassa on myös sokeriin perustuva kuorinta.


Urtekramin Musk Rose-sheavoi on puolestaan pehmentävä täsmähoito kuiville ihoalueille. Sheavoita kuluu usein esim. kynsinauhoille ja  kyynärpäille, mutta hyvät sheavoibalmit ovat myös todella riittoisia. Esimerkiksi teelusikallinen sheavoita kuulostaa liioittelulta. :D

Myskiruusun tuoksuinen sheavoin, ruusuöljyn ja hajusteen yhdistelmä on koottu niin ikään 99% luomuainesosista. Balmin sanotaan sopivan muuten myös yön yli-hoidoksi kuiville hiusten latvoille, erikoinen mutta testaamisen arvoinen idea! Onko joku jo testannut?

Urtekramin balmi on todella pehmeää ollakseen sheavoita. Usein sheavoita täytyy kaivaa purkista ulos tarkemmin, mutta myskiruusuvoi sulaa helposti käsien välissä, vaikka en ole säilyttänyt purkkia edes erityisen lämpimässä. Iholle se asettuu sutjakasti ja pehmentää korppualueita todella hyvin, mukavan tuoksun saattelemana. :)

Päivittäiskosmetiikalta odottaa ennen kaikkea toimivuutta ja hyvää hinta-laatusuhdetta, mutta myös kosmetiikan tuoksuilla on myös minulle merkitystä. Mukava tuoksu houkuttelee käyttämään tuotetta useammin, ja tuo kosmetiikkaan juurikin sitä pientä erityislaatuisuutta. :) Myskiruusu-sheavoin tuoksu onkin nenääni todella onnistunut, raikkaan ja lämpimän ruusuinen. Tuoksu eroaakin hieman merkin tutusta ruusutuoksusta, joka ei sekään ole ollenkaan paha. Kuitenkin tämä sheavoi on ehdottomasti parhaimman tuoksuinen Urtekramin tuote, johon olen tähän mennessä törmännyt!

 Hyvinvoinnin Tavaratalossa sheavoi kustantaa 22,50 euroa* (edit: 2017, hinta muuttunut).  Valikoimassa on myös hajustamaton ja argan-laventeli-sheavoi. 


 * * *
Seuraa blogia
Facebookissa
Instagramissa
Bloglovinissa 
 
Tuotteet on saatu blogin kautta. *Sisältää affiliate-linkkejä.

10 kommenttia

  1. Sheavoita hiuksiin? Eipä ole käynyt mielessäkään. :D Mutta voisin testata, mulla kun on päässyt latvat aika huonoon kuntoon.

    Voi vitsit tuo suolakuorinta kuulosti hyvälle (kuolaa). Voisi olla mahtava lahja äidille, joka rakastaa ruusuntuoksua. :) (Se näkyi mm. viime jouluna http://yhdessakasvokkain.blogspot.fi/2015/12/ruusua-prkl.html)

    Urtekramin ruusuntuoksu on jakanut mielipiteitä, joten aika mielenkiintoista, jos tuo sheavoi tuoksuu erilaiselta -ja vieläpä parhaimmalta. Pitää löytää jostain testeri, jota imppailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullekin oli aivan uusi vinkki laittaa hiuksiin. :D

      Sun äidillä on tosi hyvä maku. ;) Ja mahtava otsikko! :D

      Mä kuulun siihen porukkaan joka tykkää tästä ruususarjan tuoksusta. Toki tuoksumieltymykset on aina vähän erilaisia, mutta tämä sheavoi on tosiaan hieman erilainen Urtekramin muihin ruusuihin verraten. :)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä, noitahan vois kokeilla.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urtekramin valikoimasta riittää tosiaan paljon kokeiltavaa. :) Kiitos, mutta omasta takaa löytyy jo riittävästi kulhoja (ja myös kastehelmiä) :)

      Poista
  3. Syötävän herkun näköinen kuorinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkissa onkin lusikka valmiina. :D :D

      Poista
  4. Mä olen katsellut tuota kuorintaa kaupassa, mutta yli parinkympin hinta yllätti! Olen sen verran ahkera kuorimaan ihoa, että jo perinteinen 200 ml tuubi kuluu aika sukkelaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuorinta kuuluu tosiaan sinne Urtekramin hintavampaan, mutta myös hemmottelevampaan osastoon. :) Toisaalta tuote on myös aika tehokas ja riittoisa, ja kunnon suolakuorinta on paikoillaan itselleni silloin tällöin. :)

      Poista
  5. Syötävän hyvännäköinen tuote! Kuorinta-aineet kuuluvat rutiineihini, mutta myös hemmotteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin. :) Urtekramin kuorinta sopii mielestäni sekä arkeen että hemmotteluun. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^