Meikkipohja Jane Iredalen tuotteilla

 Jane Iredale on tuttu vieras blogissani ja usein myös vakiasukki meikkipussissani. Kerrattakoon , että kyseinen sarja on mineraalipohjaisten ja ihoystävällisten, laadukkaiden meikkisarjojen pioneeri. Perustajansa nimeä kantava sarja sai alkunsa kuten moni muukin kosmetiikkafirma - sopivia tuotteita helposti herkistyvälle iholle ei tuntunut löytyvän. Täältä voi lukea lisää sarjan ominaisuuksista. Sarjalla on Leaping Bunny-sertifikaatti, ja tuotteiden vegaanisuus on merkattu tuotetietoihin nettisivuille.


PurePressed Base-mineraalimeikkipohja on yksi sarjan bestsellereitä, ja itsekin olen käyttänyt jo yhden pressatun loppuun. Kuten kuvista näkyy, puristettu meikkipohja on saatavilla täyttöpakkauksiin.  Olen joskus aiemmin sivunnut tuotetta blogissani, ja kyseessä onkin yksi meikkipohjasuosikkini. Sävyvalikoimaa riittää lähes 30 sävyn verran, joista oma nappivalintani on  lämpimien sävyjen vaalein, hieman keltapohjainen Bisque.

Parasta Jane Iredalen puristepohjassa on sen kätevyys: peittäväkin meikkipohja onnistuu pelkästään tällä tuotteella. Meikkipohjan kuvataan olevan puolimatta ja läpikuultava, mutta kerrostamalla tällä saa sitkeimmätkin sävyerot iholta piiloon ilman pakkelifiilistä. Iholla tuntu on hyvin kevyt ja "olematon". Ihollani lopputulos on enemmän matta, jota voi tasoittaa vaikka kosteussuihkeella tai suihkimalla kasvovettä. Peiteainesiveltimellä levitettynä tämä toimii myös peiteaineena. Jane Iredalen meikkipohjissa on myös kunnon aurinkosuojat, meikkipohjalla on SPF 20.


Ihohuokosia häivyttävät ja ihoa "tasoittavat"  tuotteet ovat  erityisen tervetulleita suurihuokoisen ja rasvoittuvan ihon kanssa eläjälle. Kuitenkin esimerkiksi pohjustusaineissa on usein turhan silikoninen ja liukuva fiilis, jotta jaksaisin niitä usein käyttää. Janen Smooth Affair-meikinpohjustaja onkin mukavampi primer-vaihtoehto, sillä olen huomannut tarttuvani siihen yhä useammin viime päivien meikissä niin nestemäisen kuin puuterimaisen meikin alla. Väritön primer on suuria huokosia hyvin häivyttävä, iholle hyvin "istuva" ja huomaamaton. Tulos ei ole Instagram-matta, vaan luonnollisesti hieman siloisempi meikkipohja, joka ei lähde rullautumaan päivän mittaan. Testerikokoinen pakkaus on riittoisa, sillä käytän primeria vain kasvojen t-alueella.



Kirjoitin postauksen näköjään tuotteiden levittämisen kannalta jokseenkin oudossa järjestyksessä, sillä ainakin Disappear-peitevoidetta neuvotaan kiinnitettäväksi esimerkiksi juuri pressatun meikkipohjan avulla. No, mutta peiteaineen lupaukset ovat aika vakuuttavat: peittää jopa mustat tatuoinnit ja auttaa nopeuttamaan epäpuhtauksien paranemista vihreä tee-uutteen avulla. Parhaimmillaan tämä on silmänalusten sijaan yksittäisille epäpuhtauksille, jotka nopeasti kuivuva aine peittää oikein hyvin.

Jane Iredalen Disappear on varmasti pigmenttisin peiteaine jota olen testannut, ja käytössä tämä on todella riittoisa (joka myös selittänee tuotteen korkeampaa hintaa). Ja tokihan yritin testata myös "mustan tatuoinnin" peittokyvyn. Väsäsin oman "tatuoinnin" mustalla eyelinerilla, jonka Disappear peitti aika hyvin kahdella kerroksella, vaikka mustan kuultoa hieman vielä jäi, kun tarkasti katsoo. Kuva demonstroi aineen hyvää peittävyyttä, tarkkaana esteetikkona olisin toki vielä häivytellyt reunoja fiineimmiksi. :D Jos minulla olisi pieni tatuointi joka tulisi jostain syystä saada piiloon hetkeksi, kokeilisin siihen juuri tämän peiteaineen ja kiinnittävän puuterin yhdistelmää. Tuote kuivuu noin astetta tummemmaksi. Kuvassa vaalein sävy.




Jane Iredalea on myynnissä usealla kosmetologilla, jälleenmyyjät näet täältä. Postauksen tuotteiden suositushinta on noin 37-55 euroa per tuote, tarkemmat hintatiedot kannattaa tarkistaa vielä jälleenmyyjiltä.

 * * *
Seuraa blogia
Facebookissa
Instagramissa
Bloglovinissa 

Tuotteet on saatu testiin.

4 kommenttia

  1. Janen puristepohja onkin mun luottotuote ja suosikkini mineraalipohjista :) Tuota peiteainetta täytyy kyllä joskus kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puristepohja on kyllä hurjan hyvä, peittävä mutta luonnollinen. :)

      Poista
  2. Tätäkin joskus miettinyt. Nyt käytössä Bellapierren meikkipuuteri, mutta se näyttäisi kuluvan melko nopsaan. Ja jotenkin se häviää päivän mittaan iholta. Sanoppa mikä on sinun mielestä peittävin mineraalipuuteri? Käyttäisin mielelläni puristepuuteria sen helppouden takia, mutta irtoversiokin on mahdollinen.

    Tuo peitevoide kiinnostelee, aina jos luvataan kunnon peittoa niin innostun. Hankin 100% Puren peitevoiteen, mutta sävy oli liian vaalea, eikä peittokykykään taida olla tarpeeksi mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että miten 100% Puren peitevoide on sulla toiminut! Harmi ettei ollut ihan kymppi.

      Mulla kuluu myös mineraalimeikit nopeasti, jos ja kun en aina käytä erillistä peiteainetta. Jane Iredalen peiteainetta suosittelen tosiaan esim. yksittäisille näpyille pienelle alueelle.

      Mutta, mun mielestä parhaiten peittävät mineraalimeikit ovat Barefaced Beautylla(peittävin jauhemainen) ja Janella, Cailynilla, EDM:lla (jauhemainen) ja Bellapierrella. Suunnilleen tässä järjestyksessä, en osaa tehdä tällä hetkellä timantintarkkaa arvioita. :D Kaikista löytyy arviota blogista. :) Koostumuksissa on näissä vähän eroja.

      Oletko kokeillut muuten esim. viimeistelypuuteria pidentämään meikin kestoa? Niitäkin löytyy esim.EDM:ltä. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^