Testissä OFRAn meikkejä & alekoodi

OFRA on yhdysvaltalainen värikäs kosmetiikkafirma, joka on tuttu muun muassa cruelty free-blogien sivuilta ja Vegan Cuts-kauneusboksin tuotemerkeistä. Sarjan meikkien ympärille on kertynyt jo pienoinen kulttimainen ihailijajoukko, ja olikin kutkuttavaa huomata, että näitä tuotteita rantautui aivan äskettäin myös Suomeen! Eettisen kosmetiikan Koreina-verkkokauppa otti nimittäin muutaman meikkitärpin valikoimiinsa aivan äskettäin. 

Tämä meikkifirma on erityisen tunnettu highlightereistaan, joskin itse olen aloittanut sarjaan tutustumisen eri suunnalta. Sain testiin sarjan ripsivärin ja nestemäisen huulipunan. Firmalla on sertifikaateista Peta ja Leaping Bunny. Koko sarjan meikkien kerrotaan olevan vegaanisia, ja esim. joidenkin tuotteiden beeswax on synteettistä eli vegaanista alkuperää.



OFRAn HD Volumizing - ripsari on ihan pätevä ripsiväri, joskin koen sen olevan enemmän pidentävä kuin volymisoiva. Ripsarilla on selkeälinjainen silikoniharja, jollaisista pidän muhkeita harjoja enemmän. Massa on aika kosteaa, joka voi tarkoittaa sitä, että ripsari voi olla volymisoivampi vasta vähän kuivuttuaan. Kosteampien ripsivärien etuna on se, että ne eivät varise silmissäni laisinkaan, kuten ei OFRAkaan.

Ripsiväri tekee ripsistä siististi erotellut, ns. näkyvämmät ja pidemmän näköiset. Annukka kuvaili maskaraa aika luonnolllisen jäljen jättäväksi, mutta omilla räpsyttimilläni jälki on  useaa luonnonkosmetiikan ripsaria näkyvämpi. Mutta varsinaisen tuuheuttava tämä maskara ei niinkään ole, ja supertuuheutta harvemmin kosteahkolla massalla saakaan aikaan. Miinuksen ripsari saa minulta lähinnä siitä, että se suttaa vähän levittäessä. Sotkut saa kuitenkin rapsuteltua hyvin pois kuivumisen jälkeen, ja voivathan ne vain johtua huonosta levityskädestä. :D 

Kerroksia voi levitysvaiheessa sutia ripsiin parikin ennen hämähäkkiripsi-efektiä, mutta maskaran kuivuttua kerrostaminen ei tokikaan onnistu. Ripsiväriä saa harjan lyhyillä osioilla hyvin myös alaripsiin. OFRAn maskara ei taida olla teknisesti vedenkestävä, mutta suosittelen sen poistoon (kuten aina silmämeikin poistoon) omaa putsaria. Ripsari ei huuhtoudu veden alla hujauksessa pois, ja poistoaineen käyttäminen rasittaa silmänympärysaluetta vähemmän kuin pelkkä vesipesu. Silmäkuvassa ripset eivät ole taivutetut (kuten eivät oikeastaan ikinä...).






Valitsin nestemäisen mattahuulipunan sävyssä Charmed, joka on hieman roosahtava (onko se sana?) malva. Minulle tämä on täydellinen "turvasävy" silloin, kun haluan huulipunaa, joka ei ole se kaikista räväköin. Muistuttaa hieman Milanin mattapunan Darling-sävyä.

Mattapunan koostumus ei ole juoksevan ohutta, vaan pikemminkin moussemaista. Huulille sävy levittyy tasaisesti. Koostumus jättää myös hieman täyteläisemmän oloisen mattapinnan. Sävy on myös hurjan pigmenttinen, yksi kerros riittää. Puna ei siis koostumukseltaan muistuta aivan "perinteisiä" ohuita mattapunia, ja se ei kuivu huulille yhtä nopeasti. Cosmetic Land-blogissa vähän harmiteltiin punan kestoa, ja liitetäänhän pitkäkestoisuus juuri nestemäisiin mattapuniin. OFRAn huulipuna ei ehkä istu niin supernapakasti huulille kuin aivan nestemäisistä nestemäisimmät punat, mutta kesto on silti omilla huulillani vähintäänkin hyvä myös ruokailuiden jälkeenkin. Vaikka punan koostumus alussa vähän hämmästytti, jälki on kuitenkin nättiä ja vähemmän kuivan tuntuista. 




Huulipunan hinta on Koreinassa 19,50 euroa. Sävyvaihtoehtoja on Koreinassa yhteensä seitsemän. Ripsiväri maksaa puolestaan 24,50 euroa.OFRA jäi sarjana kiinnostamaan sen verran, että ainakin luomiväripaletti menee muistilistalle korvan taakse! ^_^


Ja loppuun vielä luvattu alekoodi lukijoille (en hyödy koodista itse)! 

EDIT 7.11.2016: alekoodin voimassaoloaikaa on siirretty vielä kuukaudella marraskuun loppuun!

Koodilla RABBITGLOW10 saat koko Koreinan valikoimasta -10 % alennuksen. Alekoodi on voimassa 30.11.2016 saakka.   

Koreinan valikoimasta olen tykännyt esimerkiksi tosi paljon 100 % Puren meikkivoiteesta, josta löytyy arvio täältä. Myös mm. Milanin meikkejä löytyy Koreinasta. Kaupassa on myös kätevä filtteri-toiminto vegaanisten tuotteiden etsimiselle.
 

Onko OFRA tuttu merkki? Mitä ajatuksia tuotteet herättivät? :)


 * * *
Seuraa blogia
Facebookissa
Instagramissa
Bloglovinissa


Tuotteet saatu blogin kautta.

7 kommenttia

  1. OFRA on kyllä tosi kiinnostavat brändi, ainakin huulilakkoja aion tulevaisuudessa kokeilla, koska ne on niin hehkutettuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OFRA on kyllä tosi kiinnostava merkki! Myös korostustuotteita on hypetetty tosi paljon, mutta ne voivat olla mulle taas liian hehkuvia. :)

      Poista
  2. Mulle OFRA oli ihan outo merkki, mutta sitten alkoi instassa vilkkumaan kuvia ja hehkutuksia, joten minäkin nyt tiedän mistä on kyse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa. :D Toimii se noinkin päin. :D

      Poista
  3. Moi, vitsi miten kiva että löysin tän sun blogin pari viikkoa sitten! Olen kosmetologiopiskelija ja vegaani, joten ymmärrettävästi näiden kahden asian yhdistäminen on mulle jokapäiväinen asia, mutta ei aina niin hirveän helppoa! Melkein ajattelin että perustaisin itse blogin vegaanikosmetiikasta, mutta ehkä mun ei nyt tarvitse kun sä olet ehtinyt eka :) Vaikka ei meitä tietenkään varmastikaan liikaa Suomessa ole!

    Kiitos myös ripsarivinkistä, pitänee testata. Mulla olisi hakusessa ripsari jonka harja olisi ohut ja jota voisi kerrostaa tosi reippaasti. Laskin kerran että levitän ripsaria yhteen silmään lähemmäs sata kerrosta (I KNOW!!!) joten tällöin tuotteen täytyy oikeasti olla tosi laadukas ettei lopputulos oo hämähäkin jalkoja paakuilla.

    Ootko muuten kokeillut BWC:n tuotteita ikinä? Itse oon hypistellyt niitä esim. Heluna shopissa mutta ostamaan en ole vielä päätynyt.

    VastaaPoista
  4. Anteeksi, olihan se Beauty without cruelty tuolla mainittu, etsin vaan BWC-tägin alta! T. edellinen anonyymi kommentoija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, tervetuloa seurailemaan ja kiitos kivoista kommenteista! Tosi kiva kuulla että vegaanikosmetiikalle löytyy kiinnostusta ja kysyntää. ^_^

      Ohoh, mulla ei varmaan ole suorilta vinkata ripsareista, joita voisi noin reippaasti kerrostaa (tai en ole kokeillut). :) Mutta ripsari-tägin alta löytyy tosiaan omia kokeilujani, esimerkiksi juuri BWC:n ripsari löytyy. ;) Ja ainahan se on vähän yksilöllistä, miten vaikka juurikin ripsari omissa silmissä käyttäytyy. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^