ZAO - peittävä luonnonkosmetiikan meikkivoide

Nykyinen meikkivoidetrendi tuntuu painottavan enemmän BB-voidemaisia, kevyen kuulaita meikkivoiteita. Itse kuitenkin kuulun niihin, jotka käyttävät mieluummin peittävämpiä ja mattapintaisempia meikkivoiteita kuin aivan kevyesti sävyttäviä. Ja vielä kun asetan vaatimukset usein luonnonkosmetiikan puolelle, vaihtoehtoja ei pompsahda esille kovin usein. Siksipä I Love Me-messuilta ostamani ZAOn kiinteä meikkivoide pääsikin heti testiini ja en malttanut pantata postausta pidempään! Olin aiemmin jo miettinyt bamburasiassa olevan meikkivoiteen hankkimista, mutta messuilla pääsin näkemään sävyn tarkemmin kuin ZAOn omista tuotekuvista.


Ranskalaisen luonnonkosmetiikkamerkki ZAOn pakkauksia tulee väkisinkin ihasteltua. Kiinteä meikkivoide on litteässä puisessa rasiassa, joka sulkeutuu kahdella aika vahvalla magneetilla. Meikkivoiteen mukana tulee kangaspussukka, johon rasian saa sujautettua vaikka matkustaessa. Myös pieni meikkisieni tuli paketissa, mutta sitä en ole käyttänyt (oikeastaan en ikinä käytä ensimmäisenä pakkauksien omia applikaattoreita tai sieniä). ZAOn moneen tuotteeseen on saatavilla täyttöpakkaus, myös tähän meikkivoiteeseen.

ZAOn Compact Foundation-meikkivoidetta kuvataan peittäväksi, mattapintaiseksi ja luonnollisen lopputuloksen jättäväksi. Ainesosista nostetaan ihoa hoitava silica (piidioksidi). Koko incin näkee kätevimmin ZAOn kansainväliseltä sivulta. Meikkivoidesävyjä on yhteensä 14, joista valitsin kaikista vaaleimman, 728 very Light Ochren. Sävy on keltapohjainen, vaalealle-keskivaalealle iholle sopiva, ei aivan kalpeimmalle. Omalle iholleni sävy on juuri passeli, ja keltapohjaiset meikkivoiteet taittavat punaisuutta pois hyvin.

 Kun meikkivoiteen levittää onnistuneesti, se peittää yhdellä kerroksella todella hyvin ihon sävyerot ja näpyt. Meikkivoiteen määrästä riipuen sillä saa myös full coverage-peittävyyden - jes! Hieman häivytetty lopputulos ei silti ole maskimainen, eli mielikuva luonnollisuudestakin täyttyy. Mutta yksi pieni mutta meikkivoiteesta löytyy.


Meikkivoiteen semi-matta ja peittävä lopputulos on oikein kiva, mutta levitys vaatii kuitenkin pari kikkaa, jotta saan voiteen levittymään tasaisesti iholleni. En läheskään aina käytä meikinpohjustusvoiteita iholla, vaan levitän meikkivoiteet yleensä sormin suoraan kosteusvoiteen päälle. Avoimesta purkista meikkivoidetta ei kannata ottaa meikkivoidetta suoraan sormilla, vaan esimerkiksi puhtaalla spaattelilla tai siveltimellä.

 Tämä meikkivoide ei harmi kyllä istu tasaisesti iholleni ilman pohjustajaa.  Pohjustamattomalle iholle levitettynä voide ei asettunut kunnolla (paitsi kuiviin kohtiin ;)), ja meikkiä piti korjailla ja tarkistella päivän aikana jo sen verran, että ajattelin jo luovuttaa. Ymmärsin kuitenkin kokeilla meikkivoiteen alle vuorotellen Jane Iredalen Smooth Affair-primeria (aiempi juttu täällä) ja Zuiin primeria* blogin kautta saadusta näytepakkauksesta. Hyvä pohjustus onneksi pelasti meikkivoiteen taas käyttökelpoiseksi, sillä primereiden päälle se levittyi kuin unelma: tasaisesti, kerääntymättä juonteisiin ja koko päivän kestäväksi. Viimeistelin meikin toki mineraalipuuterilla kevyesti, kuten aina. Tulipahan ainakin testattua primereiden teho tosikäytössä, Jane Iredale oli himppasen parempi kokeilemistani. Samoin idea siveltimen käytöstä  (kokeilin Ecotoolsin meikkivoidesivellintä*) ei voittanut sormin ja feikki-beautyblenderilla levittämistä. Meikkivoide on hyvin pehmeää kiinteydestä huolimatta, ja sitä on helpompi annostella spaattelin kautta sormiin. Tummia silmänalusia en silti peittäisi tällä hieman moussemaisella meikkivoiteella, vaan kevyemmällä peiteaineella.


Ensifiilikset meikkivoiteesta eivät täysin vakuuttaneet, mutta primerin kanssa meikkivoide kuitenkin toimii hyvin. Kannattaa muistaa että meikkivoiteiden levittyvyys ja "istuvuus" on myös ihon kunnosta ja ihotyypistä kiinni. Se, että itselläni meikkivoide ei levittynyt aluksi kovin hyvin, johtuu varmasti myös ihoni pintakuivuudesta. Olen myös kuullut, että meikkivoiteen tasaisempaa levittymistä voi helpottaa vaan lisäämällä rutkasti kosteusvoidetta (ja muistaa ihon säännöllinen kuorinta), vaikka iho ei olisikaan varsinaisen kuiva. Nähtäväksi jää, hankinko meikkivoiteen uudelleen - kaapeista kun löytyy pari muuta meikkivoidetta, jotka olisi hyvä ensin käyttää pois.  Kuvassa käsi näyttää taas kalmankalpealta, kun kuvaa luonnonvalossa. ;)

 


ZAOn kosmetiikkaa on myynnissä kosmetologi-hoitoloissa (testerimahdollisuus!) ja parissa nettikaupassa. Jälleenmyyjiä on useita eri puolilla Suomea, ne näkee täältä. Kaksi vaaleinta sävyä ZAOn Compact Foundationista on ZAOn maahantuojan verkkokaupassa täällä tällä hetkellä hintaan 23,59 euroa (normaalisti 33,7 e). ZAOlla on valikoimassaan todella paljon vegaanisia  meikkejä, ainoastaan huulikiillot ja peitepuikot eivät sovi vegaanille.




*osa linkeistä on affiliate-linkkejä.

Ei kommentteja

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^