Rahua-hiustenhoitoa feat. paras luonnonkosmetiikan hoitoaine

Nyt kun olen kuluneena vuonna skarpannut eri hiustuotteiden testaamisessa, jatketaan luonnonkosmetiikan hiustenhoidon parissa. Rahua on sarja joka on noussut viime aikoina tapetille tehokkaksi kiiteltyjen purnukoidensa boostaamana. Luonnonkosmetiikka ja tehokas hiustenhoito eivät aina kuulu täydellisesti samaan lauseeseen, mutta Rahualta testaamieni tuotteiden kohdalla eroa tavanomaisen kosmetiikan tehoon ei huomaa. Syynissäni on ollut pari matkakokoista helmeä: tuuheuttava shampoo* ja   siloittava hoitoaine*. Tuotteet sopivat myös värjätyille hiuksille.


 Rahuan erikoisuutena on pähkinästä peräisin oleva ungurahua-öljy, joka tunnetaan Amazonin alueen kauneusihme-ainesosana. Öljyn kerrotaan hoitavan hiusta myös ns. pintaa syvemmältä, siloittaen, pehmentäen ja kiiltoa tuoden. Sarja on newyorkilaisen kampaajan Fabian Lliguinin kehittämä, ja tuotteita valmistetaan Amazonin alueen alkuperäisväestön kanssa kestävänä yhteistyönä. Rahualla ei ole ekosertifikaatteja, mutta ainesosiensa puolesta sarja on täysin luonnollinen ja vieläpä kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Rahuan tuotteissa on ripaus ylellistä fiilistä, ja etenkin täysikokoisten putelien pakkaukset ovatkin tosi nättejä.



 Rahuan tuuheuttava shampoo on sarjan shampoista ns. pesevin ja sen kerrotaan toimivan erityisen hyvin ohuella ja rasvoittuvalla hiustyypillä. Shampoon paras teho odotutti itseään noin kolme pesukertaa, ja onneksi maltoin pestä hiuksiä tällä sinnikkäästi alussa. Kasviöljypohjainen koostumus ei kuivata hiuspohjaa, mutta öljyisyys lähtee kuitenkin sen verran hyvin, että hiukset jäävät hyvin ilmaviksi. Shampoo vaahtoaa todella hyvin ja pesee hiukset jopa hieman "takkuiseksi", eli poistaa tehokkaasti myös rasvaisuutta. Shampookäsittely vaatiikin vielä hoitoaineen parikseen, mutta sehän ei sarjan kohdalla ole ongelma. Hiusten pesuvälin pidentämistä en ole kokeillut shampoon kanssa, vaikka tykkäänkin tästä hintsusti eukalyptuksen tuoksuisesta aineesta.



Luonnonkosmetiikan hoitoaineista on joskus haastava löytää todella kostettavia ja siloittavia versioita, mutta Rahuan kosteuttava hoitoaine on varmasti yksi siloittavimmista hoitoaineista joita olen testannut. Kenties syyllinen on juuri Rahua-pähkinöljy, mutta hiukset jäävät hoitoaineen jäljiltä pehmeiksi, joustaviksi ja astetta eloisammiksi. Tuotetta ei arvaisi silikonittomaksi hoitoaineeksi, sillä hiukset ovat todella helposti käsiteltävät ja selvityssuihkeille ei ole ollut tarvetta.

Hoitoaineen vaikutusajaksi sopii pari minuuttia ja paksuhko aine vaikuttaa myös hyvin riittoisalta. Helposti kuivahtaville, taipuisille ja paksuille hiuksilleni hoitoaine on todella hyvä löytö! Täysikokoinen puteli ei ole halpis, mutta harkitsen vakavasti siihen sijoittamista, sillä yksi hyvä säästää aina monen muun testaukselta. Puteli meneekin tämänhetkisten lemppareideni joukkoon.

Hoitoaineen maanläheinen tuoksu ei ole ihan meitsin suosikki, mutta tuotteen tehot antavat tämän anteeksi. Koostumus on myös hyvin crememäistä, ja hoitoainetta voi kuulemma käyttää myös muotoiluvoiteena (en tosin kokeillut). Rahuan testituotteiden koostumukset ovat erikoisen paksuja luonnonkosmetiikaksi, mutta ainetta ei ainakaan livahda lattialle sormien välistä hukkaan levittäessä. 


Esimerkiksi Greenlipsin nettiputiikissa (ja Turun myymälässä oletettavasti) Rahuan matkakokoinen tuuheuttava shampoo*ja siloittava hoitoaine* ovat 8,9 euroa, ja täysikokoiset 38 euroa. Rahuan valikoima on harkitun kokoinen, josta tosin löytyy myös muotoilutuotteista esimerkiksi kuivashampoo* ja hiusten muotoilusuihke.*



Tuotteet on saatu testiin. *Postaus sisältää affiliate-linkkejä.

6 kommenttia

  1. Rahuan hiustuotteet ovat täyttä luksusta. Ehdottomasti ihan kaikissa shampoissa ja hoitoaineissa parhaimpia mitä olen käyttänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ovat todellakin, miten multa on mennyt nämä Rahuat ohi...!

      Poista
  2. Merkki on kiinnostava ja mulla toivelistalla, näitäkin täytyy jossain vaiheessa kokeilla 😊

    VastaaPoista
  3. Olen itse käyttänyt jo monta vuotta luonnonkihariin hiuksiin ja on paras. Pesen hiukset enää kerran viikossa. Jos välillä kokeilen jotain muuta on tukkani takkupesä ja rasvottuu nopeasti. Kallis, mutta riittoisa ja rahansa arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit kertomassa lisää kokemuksia! Itse en voi pesuväliä vähentää, mutta tuotteet ovat siltikin riittoisia näin polkkatukkaan. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^