Söpö ja tuoksuva Bomb Cosmetics

Kosmetiikkahamsterin pienet ilot koostuvat usein arkikosmetiikan ylläreistä. Brittiläinen Bomb Cosmetics tehtailee käsintehtyä sisustuksellista kosmetiikkaa, jota on voinut ihastella jo muutaman kuukauden ajan myös Suomen leveyksillä. Iso osa sarjan tuotteista on vegaanikosmetiikkaa, joista erityisesti pari käsienhoitoon tarkoitettua täkyä on löytänyt paikkansa hyllystäni.

Bombin pakkausten designissa on panostettu leikkisyyteen ja värikkääseen ulkoasuun ja ns. "söpöilyyn". Ihan jokainen sarjan pakkaus ei minuun iske (taas näitä makuasioita...), mutta etenkin saippuoiden puolelta löytyi nättejä yksilöitä joita mielellään pitää esillä. 


Mutta ensin pari sanaa Hand in the Cookie Jar -käsivoiteesta, joka onkin ilmeisen suosittu tuote Bombilta. Omat kätöseni kaipaavat usein tuhteja käsirasvoja, jotka eivät kuitenkaan jätä käsiä lähmäisiksi (siis eihän kukaan ehdi odotella käsirasvan imeytymistä ennen näppäimistölle hyökkäämistä..!). Bombin käsivoide onkin koostumukseltaan juuri passeli kärsimättömälle: kermainen voide imeytyy nopeasti, mutta myös kosteustehot ovat kiitettävää luokkaa. Käsille jää pieni tuntu siitä että ne on juuri rasvattu, kuitenkin ilman inhaa lähmäisyyttä. Toimii hyvin peruskäsivoiteena siis!


Bombin tuotteissa on kaikissa hyvin erottuva tuoksut, joista osa on peräisin eteerisistä öljyistä. Sarja ei kuitenkaan ole luonnonkosmetiikkaa, joten aromit ovat enemmän rehellisen hedelmäisiä, karkkimaisia ja astetta voimakkaampia. Tuoksukrantulle voimakkaat päivittäistuoksut ovat yleensä joko-tai, mutta testituotteista löytyi vielä mukavia ylläreitä. Hand in the Cookie Jar on vaniljaisen kermaisen, hitusen mausteisen tuoksuinen ja käsiltä vielä levityksen jälkeen erottuva.


Palasaippuoiden tuoksut ovat molemmat raikkaan makeita ja erottuvia, hyvin kylpyhuoneeseen käsienpesualtaan viereen sopivia. Bomb on jaotellut tuotteitaan tuoksukategorioiden mukaan: testisetin englantilaisista lakristeista inspiroitunut Candy Box -saippua on makea ja kookoksinen Jack the Rippler hedelmäinen. Saippuoiden koostumus on perinteisen saippuamainen ja kohtuullisen hyvin vaahtoava. Palaset säilyttävät myös muotonsa ja kovuutensa hyvin, eivätkä sula heti parin pesukerran jälkeen (peukku!).

Candy Box  näyttää toden totta hyvin herkulliselta, ja tuoksussa on iloisesti sekä hedelmäisyyttä ja karkkituoksua. Tuotteessa on karamellinuottien ohella esimerkiksi mansikkaa ja päärynää, joten saippua on todellinen fruity-tyyppisten tuoksujen ystävän valinta.


Jack the Ripplerin reunuksilla on kookoshiutaleita, joiden tehtävänä on kuoria käsiä hellästi. Vastoin ennakkoluulojani kaikki kookoshituset eivät varisseet ensimmäisellä kerralla pois, vaan käsiä saa kuorittua näppärästi käsipesun yhteydessä. Tämän vaaleanpunaisen saippuan tuoksu on kirpsakan makea, karkkimaisen kepeä ja hitusen voimakkaampi kuin Candy Boxin. Ja nenääni myös vähän kivempi tuoksu kuin karkkiboksi-saippuassa. ^_^



Bomb-kosmetiikkaa myydään esimerkiksi Bombin omassa verkkokaupassa, Vegekaupan verkkokaupassa ja Turun liikkeessä sekä joissain Ninja-myymälöissä. Bombin verkkokaupassa vegaanikosmetiikka on listattu oman otsikon alle ja toki myös kaikki Vegekaupan tuotteet ovat vegaanisia. 

Bombin nettikaupassa käsivoiteen hinta on 8,50 euroa ja saippuoiden á 4,90 euroa. Bombin valikoimassa on myös mm. tuoksuvia kynttilöitä, huonetuoksuja ja vartalokosmetiikkaa.

Sarja jää mieleen etenkin lahjakelpoisena tuoksukosmetiikan faneille, jonka tuotteilla voisi hyvin ilahduttaa lahjan saajaa. :)

* * *
Seuraa blogia
Facebookissa
Instagramissa
Bloglovinissa 


Postauksen tuotteet on saatu blogin kautta. 

10 kommenttia

  1. Näiden tuotteiden vahvoista tuoksuista tulee mieleen Lush, joten ei sovi ihan herkkänenäisimmille. Mua kiinnostaisi tältä merkiltä suihkuvoi, joka kuulostaa niin ihanalta kuivalle iholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin tulee. Lushilla on ehkä vielä vähän omaperäisemmät tuoksut. :) Mulla oli testissä myös suihkuvoi, se on aika jämäkkää tavaraa - harmiksi vaan oma nenäni ei viehtynyt siihen tuoksuun niin paljon. Mutta jälleen makuasioita... ;)

      Poista
  2. Tosi ihania ja kauniita, eniten kiinnostaa tuo käsirasva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin saipppuat ovat ilahduttavia! Käsirasva on hyvä ja tuhti etenkin tällaisella käsiä paljon pesevälle. :)

      Poista
  3. No on kyllä söpöjä, mutta lisäksi jotenkin myös herkkiä. Meillä käytetään paljon palasaippuaa mieheni atopian vuoksi, uskomatonta mutta tota palasaippuat eivät kuivat yhtä paljon ihoa kuin nestemäiset, enemmän hoitavia öljyjä niissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan heti tulisi mieleen, että palasaippuat olisivat vähemmän kuivattavia! Nämä kandidaatit ovat kyllä myös kivaa silmäkarkkia. :)

      Poista
  4. Saippuat on kyllä upean näköisiä ^_^

    VastaaPoista
  5. Huhuh! No nyt on niin söpöä saippuaa että näkyy vaan sydämen kuvia silmässä täällä näin :D Ja ihan uusia tuotteita olivat minulle, kiitos vinkistä jälleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 :D Uusia tuotteita olivat nämä mullekin! Toivottavasti vinkistä on jelppiä.

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^