Messut mielessä? Arvonnassa I love me -pääsyliput!

Syksyn sateita ei saa valittaa, sillä siintävä lokakuu tarkoittaa myös kauneuden, terveyden ja muodin  suurtapahtumaa eli I love me -messuja. Ja tietenkin sitä, että akkredioituneet bloggaajat arpovat just nyt tiuhaan tahtiin messulippuja blogeissaan. Niin teen minäkin, joten kurkkaa osallistumisohjeet postauksen lopusta: arvon kaksi lippua yhdelle tyypille messuille.


Kuva: Messukeskus

Jos suinkin ehdin niin kirjoitan viime vuoden tapaan myös vinkkipostauksen vegaanituotteista messuja ajatellen. Kiinnostaisiko lukea tällainen?  

Tänäkin vuonna messuilla on erillinen alue luonnonkosmetiikalle, ja bongasin jo ohjelmasta vegaanikosmetiikkaa ja muutoin kiinnostavia ekoyrityksiä. Koko ohjelman näkee messujen sivuilta.  Itse en vielä osaa sanoa suuntaanko tänä vuonna messuilemaan, mutta ohjelmaa, nähtävää ja shoppailtavaa riittää kyllä moneen makuun, myös vegaanille.


I love me -messut ovat kolmipäiväiset ja ne järjestetään 21. - 23.10. Messukeskuksessa Helsingissä.

*ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Arvonnan voitti Siinatar*

Osallistut arvontaan seuraavasti:

1. Seuraa blogiani joko Instagramissa, Facebookissa tai Bloglovinissa. Tervetuloa myös uudet seuraajat!

2. Jätä kommentti ja kerro miksi messut kiinnostavat. Jätä myös toimiva sähköpostiosoitteesi.

Yksi ihminen saa lipun itselle ja kaverille tai vaikka itselleen kahdeksi päiväksi. Yksi lippu oikeuttaa yhteen käyntiin.

Arvonta on voimassa 1.10. klo 23:59 saakka.

Tänä vuonna messuliput ovat sähköisiä ja lähetän voittoliput suoraan sähköpostilla voittajalle. Ennen lähettämistä varmistan vielä sähköpostin toimivuuden ja arvon uuden voittajan mikäli voittaja ei vastaa viikon kuluessa.

Liput ovat Messukeskuksen lahjoittamia ilmaislippuja.

Kuva: Messukeskus


61 kommenttia

  1. Eniten kiinnostaa messutarjoukset ja uutuuksiin tutustuminen luonnonkosmetiikan puolelta :)
    Olen lukijana bloglovinin kautta.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Facen kautta seurailen. Mua kiinnostaa eniten luonnonkosmetiikka ja hyvät messutarjoukset :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kävin messuilla viime vuonna ja jäi niin hyvä fiilis, että haluan tänäkin vuonna mukaan. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ehdottomasti eniten. Seuraan fb:ssa.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä käynnillä saa kattavan kattauksen muotia, kauneutta, tietoa hyvinvoinnista, terveellisestä ruokavaliosta ja viimeisimmistä trendeistä kaikilta näiltä saroilta. -Tarja
    zaikkis@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Tähän täytyy osallistua. :) Mä olen käynyt messuilla muutaman kerran, ihana tapahtuma, ihanaa omaa aikaa. Luonnonkosmetiikka siellä kiinnostaa ja hyvinvointijutut muutenkin. Hyviä luentoja tulee myös käytyä kuuntelemassa.

    Luen täällä ja seurailen instassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säpo unohtui, eli ulpustiina@gmail.com.

      Poista
  6. Seurailen facessa & festanippon(a)gmail.com! :) Messut kiinnostavat kovasti, eritoten koska jäivät viimevuonna välistä työvuorojen takia. Vahinko pitäisi päästä korjaamaan!

    VastaaPoista
  7. Kaikki messuvinkit ovat tervetulleita. :)
    Messuilla kiinnostaa tunnelma, tarjoukset sekä uutuudet. Seuraan instassa ja facessa.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tarjoukset ja luonnonkosmetiikan uutuuksiin tutustuminen, sekä herkkumaistiaiset, superfoodtarjoukset jne :) Seuraan sua Facen kautta.
    annikettu@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vinkit kiinnostaa ehdottomasti! :) Mua kiinnostaa erityisesti luonnonkosmetiikka ja uutuustuotteet. Mä seuraan Instassa! (Jettapeipi @ hotmail.com)

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti mukana! Kävin ensimmäistä kertaa viime vuonna ja pakko päästä myös tänä vuonna:) Seuraan instassa.
    veera.vest(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kauneuspuoli kiinnostaa eniten.
    sonjasuomela01@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kyllähän uutuustuotteet kiinnostavat. Instassa seurailen.
    Kristiina

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  13. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa paljon :)
    i__ra@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Oon käyny I love me-messuilla kahtena viime vuonna ja aina se on ollut ihana tapahtuma! Olis kiva mennä tänäkin vuonna. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Tarjouksien perässä. :-D

    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat erityisesti tämän vuoden messuilla.

    sannapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kosmetiikkatarjoukset ja bodypaintin SM kiinnostavat! ida.kemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Itseäni kiinnostaa messuilla erityisesti kaikki kosmetiikkatarjoukset ja -uutuudet! :)
    Seuraan bloglovinissa.

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Enpä ole koskaan messuilla käynyt, tällainen kahden lipun paketti olisi kiva niin saisi kaverin mukaan :) Kiinnostaisi siis ihan uutena kokemuksena mulle Seuraan mm. Facen kautta. krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Aloin seuraamaan instassa :) . En ole koskaan käynyt messuilla kun aina olen ollut töissä. Nyt olen tietoisesti jättänyt tuon viikonlopun vapaaksi koska haluan niiiiiin paljon messuille :D .

    inkku83@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Oon halunnu jo pitkään i love me messuille, ja en vaa oo päässy! Luonnonkosmetiikkatarjonta kiinnostaa eniten ja myös kiinnostaa nähdä mitä kaikkea muuta siellä on �� minnis-92@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Olen aina halunnut käydä i oove me messuilla! Odotan luonnonkosmetiikkatarjontaa, tarjouksia ja muuta ihanaa mitä löytyy

    VastaaPoista
  24. Instan ja bloggerin kautta seurailen :)
    No tietysti kosmetiikka - addiktina haluaa taas päästä messuille 😅 etenkin kun luonnonkosmetiikkaa tuntuu taas jälleen olevan hyvin tarjolla ☺️
    karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kiinnostaa hyvät kauneustuotetarjoukset ja uutuudet. Myös liikuntaosiot kiinnostaa. Seuraan instassa :) .
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  26. Seuraan Instan, bloggerin ja Facebookin kautta. Terveys jutut kiinnostaa. stkallio@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  27. messutarjoukset kiinnostaa. facen kautta seuraan. :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa, seuraan Instagramin ja Facebookin kautta.
    I love me on ihana tapahtuma, itseäni kiinnostaa siellä lähes kaikki, aivan erityisesti kosmetiikka :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Hyvät messutarjoukset kiinnostavat =). Mukaan kivaan arvontaan, seuraan bloglovinin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ainakin Facessa seurailen, Instassa käyn niin harvoin :)

    Kävin messuilla viime vuonna ja jäi vähän harmittamaan, kun en ehtinyt kiertää kaikilla kojuilla. Tänä vuonna jos olisi enemmän aikaa :)

    VastaaPoista
  31. Mesut kiinnostaa, koska siellä on niin paljon nähtävää ja kiinnostavia juttuja. Lisäksi ne sijoittuu syksyyn ja on siten syksyn virkistys tapahtuma. :)
    jenskuojanen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. En toistaiseksi osallistu arvontaan, sillä odotan messukeskukselta vielä postia :D Mutta se mun piti tulla sanomaan, että jos tunnistat mut, niin tuu ihmeessä nykäisemään hihasta ^_^ ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, toivottavasti sähköposti kilahtaa. ;) Tuun ehdottomasti nykimään hihasta, jos lähden messuille. :)

      Poista
  33. Messut ovat jokavuotinen minun ja tytärten välinen it-juttu. Olemme joka vuosi nauttineet suuresti messutarjonnasta. Bloglovin-lukijana mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  34. Kiinnostavat kovasti :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Erityisesti messutarjoukset kiinnostaa! Seuraan Facessa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Jee, messut! Todellakin kiinnostaa vinkkipostaus! Messut kiinnostavat erityisesti uutuuksien takia ja siksi, että pääsee hypistelemään tuotteita, joihin normaalisti on vaikea päästä käsiksi (esim. vain nettikaupoissa olevat tuotteet). Ja tietenkin messutarjoukset houkuttavat. :) Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Tarjoukset ja uutuudet kiinnostavat :) Seuraan bloglovinin kautta
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Käytiin muutama vuosi sitten siskojen ja äitin kaa messuilla ja olisi ihanaa lähteä uudestaan. Uusiin tuotteisiin on aina kivaa tutustua :)
    sara.melinaisabel@ live.fi

    VastaaPoista
  39. Olin kaverin kanssa katsomassa menoa viime vuonna ja taso yllätti täysin! Kaikilta pisteiltä sai ties mitä ihanaa tavaraa kokeiltavaksi ja oli myös keskitytty ruokajuttuihin ja sisäiseen kauneuteen! Tänä vuonna haluaisin tutustua luonnonkosmetiikkaan enemmän!
    pihlarut@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Seuraan bloglovinissa☺️ olen kiinnostunu muodista ja meikki trendeistä ja uutuuksista näillä saroilla

    VastaaPoista
  41. Ja sähköpostini: tattitv@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Messuilla kiinnostaaa erityisesti luonnonkosmetiikka ja haluaisin viedä teinityttäret tutustumaan messujen antiin.
    salla.kivisto@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Messut olisi oiva piristys vauva-arjen keskellä. Luonnonkosmetiikkaan ja hyvinvointiin liittyvät teemat kiinnostavat messutarjonnassa eniten. Seuraan facessa! ���� tipetys@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Olen aina halunnut käydä messuilla, mutta olen asunut liian kaukana. Tänä vuonna on ensimmäinen kerta, kun minulla on mahdollisuus päästä messuille. Luonnollisuus kiinostaa minua, joten tulisisin kolumaan kaikki tälläiset kojut läpi. Seuraan sinua facessa. tummeli92@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. tänä vuonna kiinnostaa nähdä, onko vegaanisia tuotteita edellisvuosia enemmän esillä! janinarosaj@outlook.com ja bloglovinissa ja facessa ainakin seuraan!

    VastaaPoista
  46. Hyvinvointiin liittyvät kiinnostavat eniten :) Seuraan bloglovin.
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  47. seuraan fbssa. Kylpyhuoneremontti valmistui juuri, tarvitsen kaikkea sinne liittyvää plus ostan messuilta myös talven vitamiini ja ravintolisät, veget pähkinät yms. /sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Tarjoukset kiinnostavat aina :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Messuilla kiinnostaa tarjoukset ja uudet tuotemerkit, joihin on loistava tilaisuus tutustua!
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  50. Siellä voi tutustua helpolla uusiin tuotteisiin! :) Tahra44444(at)Gmail.com

    VastaaPoista
  51. Messutarjoukset kiinnostavat joka vuosi :) heilalalaura@gmail.com

    VastaaPoista
  52. kaikki kiinnostaa! katja_numminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Vuoden parhaimmat messut! Menisin sinne äidin, siskon ja vauvelin, joka vielä mahassa kanssa :D seuraan bloglovinissa
    anna.kinnunen86@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Nää messut on tullu jo nii perinteeks ja kuuluu syksyyn! ois tosi kiva päästä taas vierailemaan siellä :) facebookissa seuraan!

    anniina.meriluoto@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Seuraan blogia instassa ja bloglovinissa :)
    Kävin messuilla viime vuonna ekaa kertaa nopeasti toisen reissun yhteydessä ja rakastuin! Siellä oli kaikkea mistä tykkään ja tänä vuonna olis mahtavaa päästä viettämään enemmän aikaa siellä.
    eevitiihonem@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Koska ne on kattavimmat messut mitä Suomessa on. Kaikkea kivaa, ihanaa ja inspiroivaa! 😍

    rand.milla@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Messut kiinnostavat, koska niistä saa huimasti inspiraatiota ja hyvää oloa arkeen. Etenkin olisin innostunut näkemään muotinäytöksiä ja tutustumaan luonnonkosmetiikkaan. Olen seuraajasi instassa! 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Odotan tarjouksia ja uusia tuotteita.
    annes82(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  59. Tarjoukset kiinnostaa, en ole aiemmin messuilla käynyt :) kihti9@yahoo.com Laitoin sun blogin seurantaan bloglovinissa :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^