Jane Iredalea syksyn sävyissä

Käsillä oleva aika on jotain syksyn ja kesän välimaastossa, päivät ovat valoisia ja  illat niin kuuluisan pimeitä. Samalla kun teepakkaukset tulee ongittua kaapin perukoilta voi suunnata jo katsettaan astetta tummempiin ja syvempiin väreihin meikissäkin (ainakin minä teen niin). Yksi suosikkimerkeistäni eli Jane Iredale julkaisee tasaiseen  tahtiin laadukkaita kokoelmia ja tämän syksyn meikkiuutuudet ovat Naturally Glam -kokoelmasta. Sain testiin omenanpunaiseksi kuvatun PureMoist-huulipunan, joka inspiroi kaivamaan esille myös loputkin sarjalta omistamani huulipunat. Olenkin kirjoittanut sarjan punista aiemmin, mutta syyssävy ansaitsee vielä valokeilansa.



 PureMoist-sävy Gwen näyttää hylsyssä todella upean punaiselta punaiselta, mutta se myös vivahtaa hieman kylmempään fuksiasävyyn, kuten Jonnakin kertoi. Sävy on itselleni just eikä melkein, klassinen mutta hieman statement-tyylinen.

Huulille PureMoist-punat asettuvat kuultavan kiiltäviksi, mutta pigmenttiä ei tarvitse etsiä. Koostumus on enemmän kosteuttava kuin maalin tavoin istuva mattapuna, ja siksi huulipunaa täytyy tsekata ja korjailla teenjuonnin ja syömisen aikana.


Jane Iredalen meikit ovat tunnetusti kehitetty myös ihon tarpeita ajatellen. PureMoist-punissa onkin kasviöljyjä -ja vahoja sekä marjauutteita, jotka hoitavat ja kosteuttavat helposti kuivuvia huulia. Sarjan meikin ovat muutoin pitkälti mineraalipohjaisia. Vaikka pidän myös mattapunista, niin astetta kosteuttavampien huulipunien kanssa ei tarvitse pelätä huulten kuivumista.

Kuvissa näkyy myös pari jo aiemmin saatua PureMoist-punaa vertailuna.  Sävyistä Annette on marjaisa violetin vivahteinen, Lisa nude-ruskea ja Gwen on taas ihan eri tavalla vivahteikas selkeällä punaisuudellaan. Sävyjä onkin yhteensä parisenkymmentä, eli valinnanvaraa ja vaihtoehtoja riittää!

Ylhäältä alas: Annette, Lisa ja uusi Gwen. 


Jane Iredalea myydään kauneushoitoloissa ja muutamissa apteekeissa. Sarjan suomenkieliset uudet sivut avautunevat lähiaikoina. PureMoist-huulipunien suositushinta on 35,35 euroa, kaikki PureMoistit ovat vegaanisia ja sarjalla on Leaping Bunnyn sertifikaatti. 

Tässä kuussa olenkin kirjoittanut jo pariin otteeseen huulipunista ja vielä olisi tulossa Janen jälkeen asiaa huulituotteista. Blogi ei ole muuttumassa huulipunablogiksi mutta elokuussa  teema on ollut aika selkeä. :)




Huulipunat on saatu blogin kautta.

8 kommenttia

  1. Wow mikä punainen ❤️. Tosiaan statement-sävy. Voisin hyvin kuvitella miten tuo sopii tänne aurinkolomalle ripsarin ja kulmapuuterin kaveriksi. Loma loppukesästä on aina paras. Silloin välttää liian aikaisen syksyfiiliksen ja kesä ikäänkuin kestää pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään sävystä myös tosi paljon! Ja enpä olekaan ajatellut loppukesän lomien hyviä puolia, sinäpä sen sanoit (mukavaa lomaa!). :)

      Poista
  2. Näissä on aivan ihana koostumus, toi Gwen on ihan huikean sävyinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koostumus on hyvä etenkin jos etsii vähän kosteuttavampaa punaa. :)

      Poista
  3. Tosi kauniit sävyt ja tuollainen ohut puikko on oikeastaan oikein mukava käytettävyydeltään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, huulipuna on helppo levittää hylsystä mutta suosin itse sivellintä. :)

      Poista
  4. Tuo uusi Gwen-sävy on niin huikean upea! En muista koskaan innostuneeni punaisesta huulipunasävystä näin paljoa :D Kehtaako tässä vaiheessa jo kommentoida, että "täydellinen pikkujoulusävy" :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy on kyllä keeper! Hmm, kommentissasi oli kieltämättä perää mutta en vielä elokuussa halua kuulla muistutusta talvesta. :D

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^