Vegaaniset huulipunat listattuna

Mistä löytyy vegaaninen ja eläinkokeeton huulipuna? Moni varmaan tietääkin että usein huulimeikkien punainen sävy on karmiinia, joka on  murskatuista hyönteisistä peräisin oleva väriaine. Karmiinia käytetään yleisesti myös luonnonkosmetiikassa. Lisäksi mehiläisvaha ja joskus myös lampaan villarasva lanoliini ovat  ainesosina huulipunissa, eli eläinkokeettomuuden ohella vegaanin täytyy syynätä tarkasti myös huulimeikkien ainesosalistoja.

Mutta ei hätää, eläinystävällisiä vaihtoehtoja on olemassa myös huulipunista! Olisi ihana kirjoittaa että vegaanihuulipunia löytyy joka marketista ja tavaratalosta runsain mitoin, mutta katse kannattaa suunnata jälleen vähän pienempiin toimijoihin ja verkkoon. 

Tein listan  helpottaakseni salapoliisityötä vegaanisten ja eläinkokeettomien huulipunien ja muiden huulimeikkien saralla. Pääpaino on luonnonkosmetiikan tuotteilla, ja listasin kauppoja jotka toimivat Suomessa. Jokaista mainittua huulituotetta en ole testannut itse, sillä kaikkeen ei ole resursseja. ^_^ 

Täydennän listaa resurssieni ja  tilanteen mukaan, ja jos jotain jäi puuttumaan, huikkaa kommentteihin!

Osa postauksen linkeistä on affiliate-linkkejä. Osa mainituista tuotteista on saatu alunperin blogin kautta.




100 % Pure - Huulipunista löytyy niin mattaa, kiiltoa, stain-tyylistä kuin aivan sävyttäviä. Laaja ja laadukas valikoima! Luonnollisen sarjan huulimeikkejä on Suomessa tällä hetkellä eniten House of Organicin valikoimassa. 100 % Purella on Leaping Bunny -sertifikaatti ja suurin osa meikeistä on ainesosiltaan vegaanisia.

Axiology -  vegaaninen ja luonnollinen huulipunasarja, jonka repertuaarissa on perinteisiä huulipunia ja kynähuulipunia. Runsaasti valikoimaa, ainakin Naturelle ja Stockmann myyvät näitä. Sarja on Petan listalla.

Beauty Without Cruelty  - pitkän linjan vegaanimeikkisarjalla on valikoimassaan myös setti huulipunia. Vegekauppa ja Heluna Shop myyjinä. Eläinkokeeton Leaping Bunny -sertifikaatti.

BH Cosmetics - harvakseltaan nettikaupoissa oleva Leaping Bunny -sertifioitu, oikein edullinen meikkisarja. Kaikki sarjan meikit eivät ole vegaanisia, mutta huulipunista ainakin vegaanisia Metallic Matte Liquid -punia on täällä saatavilla.

Bottega Verde - muutama vegaaninen vaihtoehto huulipunista, vegaaniset meikit on merkattu verkkokaupan tietoihin. Sarjalla on Leaping Bunny -sertifikaatti ja huulipunat ovat ainesosiensa mukaan synteettistä, tavanomaista kosmetiikkaa.

Ciaté - tutulla kynsilakkamerkillä on myös vegaanille sopivia muita meikkejä! Osa huulimeikeistä  on vegaanisia, kuten Liquid Velvet, Patent Pout  ja Lip Locked -sarjat.  Sarja on Petan listalla. Myynnissä verkkokaupoissa, esim. elevenissä ja Bangerheadissa.

e.l.f. - esimerkiksi Koreina myy Peta-sertifioidun merkin punia. Elf on edullinen, synteettinen kosmetiikkasarja, jonka koko valikoima on tosi edullinen.

Emani - Ammattilaiskäyttöön suunnattu mineraalimeikkisarja, jonka valikoimassa on niin punia kuin kiiltojakin. Emani on Petan eläinkokeettomalla listalla ja kaikki sen tuotteet ovat ainesosiltaan vegaanisia. Maahantuojan sivut.

Ere Perez - syksyllä 2018 Beautiikki-verkkokaupasta löytyvä luonnollinen meikkisarja sisältää myös huikean määrän vegaanisia huulipunia!

Gleam By Melanie Mills - hyvin pigmenttisiä huulikiiltoja Lip Radianceja on myynnissä täällä.  Sarjalla on Leaping Bunny -sertifikaatti.

Hynt Beauty - luonnonkosmetiikan ylellinen meikkisarja, jonka valikoimassa on huulipunia ja -kiiltoja. Sarja on Petan listalla ja kaikki sen tuotteet ovat ainesosiltaan vegaanisia paitsi ripsiväri.  Hynt Beautya on saatavilla Suomessa ainakin Naturellessa ja Stockmannilla.

IDUN Minerals - apteekkien mineraalipohjaisen meikkisarjan laareissa on myös muutama vegaaninen huulipuna, tsekkaa sävyt tästä.

ILIA -  Luonnonkosmetiikan meikkisarjan huulipunakynät ja huulikiillot ovat vegaanisia, perinteiset huulipunat eivät ole. Liinu'n myy Suomessa tätä Leaping Bunny -sertifioitua sarjaa.

Inika - kokonaan vegaaninen ja luonnollinen meikkisarja, jolla on myös kattaus vegaanisia huulipunia ja -kiiltoja. Sertifikaateista löytyy australialainen Choose Cruelty Free ja Vegan-kukkalogo. Myynnissä esimerkiksi täällä.

Jane Iredale - huulipunista PureMoist -punat ovat kaikki vegaanisia, samoin kuin PureGloss-huulikiillot. Sarjalla on Leaping Bunny -sertifikaatti. Myynnissä hoitoloissa sekä eri puolilla maata Hehku-myymälöissä.

Juice Beauty - koko Phyto Pigments-meikkisarja on vegaaninen, ja sen valikoimassa on huulipunia, huulipunakyniä, nestemäisiä huulipunia ja huulikiiltoja! Sarjalla on Leaping Bunny-sertifikaatti, saatavilla Naturellesta, Stockmannilta ja Raw beauty -storesta.

Lavera - sarjalla on valikoimassa tasan yksi vegaaninen huulipunasävy, Tender Taupe. Edullisimpia luonnonkosmetiikan vegaanihuulipunia. Myynnissä marketeissa ja esimerkiksi maahantuojan verkkokaupassa.

Lush - kaikki Lushin huulipunat ovat vegaanisia (vegan-sertifikaatti) ja semi-luonnollisia ainesosiltaan. Aiempi arvioni Lushin punasta löytyy täältä.

Milani - mattahuulipunista Moisture Matte-linjassa on vegaanisia huulipunia (vegaanisävyt voi tarkastaa sarjan omilta sivuilta). Tällä hetkellä myynnissä esim. koreina.com-verkkokaupassa ja Cocopandassa.

OFRA - nestemäisiä huulipunia, koko valikoima on vegaaninen. Suomessa OFRAn meikkejä myy Koreina. Synteettistä kosmetiikkaa, Leaping Bunny-sertifikaatti.

PHB Ethical Beauty - tällä lafkalla on huikean iso määrä vegaanisia meikkejä, ja huulimeikeistäkin löytyy niin perinteisiä punia, rajauskyniä kuin kiiltojakin. Maahantuojan verkkokauppa, klik. 

Puro Bio - sopuhintainen luonnonkosmetiikan sarja, jonka huulimeikeistä osa on vegaanille sopivia (merkattu pakkaukseen tai tuotetietoihin). Löytyypi täältä tai joistain Hehku-myymälöistä.

Silk oil of Morocco - arganöljyä hyödyntävällä firmalla kaikki meikit ovat vegaanisia, ja myös erilaisia huulipunia löytyy useasta sävystä. Maahantuojan verkkokauppa löytyy täältä näin.

Studio 78 - ranskalaisen luonnonkosmetiikan meikkisarjan valikoiman huulipunat ovat kaikki vegaanisia. Näitä myy Suomessa Eco Beauty Wellness Helsingissä ja netissä. Aiempi arvioni punista löytyy täältä.

ZAO - huulipunat ja huulilakat ovat kaikki vegaanisia, huulikiillot eivät ole, sillä ne sisältävät mehiläisvahaa. Luonnonkosmetiikkaa, sertifikaateista Ecocert, Leaping Bunny ja Vegan. Saatavilla esim. maahantuojan verkkokaupasta.

Zuii - luonnollisen meikkisarjan nestemäisten Satin Lip Colour -punien joukosta löytyy kolme vegaanista huulipunasävyä: sävyt Fresh, Lux ja Perfume. Lisäksi uudet, elokuussa 2017 lanseeratut Lip & Cheek Creme -poskipuna/huulisävyte-kombot ovat kaikki vegaanisia. Satin Lip Color-punia on ainakin maahantuojan nettikaupassaBiodellysta löytyy lip creme-duoja, ja Zuiin meikkejä on myös mm. Sokoksella. Zuiilla on sertifikaateista Vegan ja Choose Cruelty Free.

& Bonus tip: hennosti sävyttäviä huulivoiteita saa vegaanisena esimerkiksi Crazy Rumorsilta ja Hurrawilta (kirsikkahuulivoide).




17 kommenttia

  1. Kiitos ihan mahtavista vinkeistä! Selvästi ovat tiukassa punat, jos tuo vegaanisuus ehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. :) Punainen väri ja vegaaninen kosmetiikka eivät ole aina se runsain ja yleisin yhdistelmä. :D

      Poista
  2. Täytyy sanoa, että ihmeen vähän on vegaanipunia. Luulisi, että moni isompikin brändi ottaisi markkinoista vaarin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, valikoima ei ole superiso. Mutta tosiaan listasin tähän vain Suomesta saatavia punia ja sellaisia joiden vegaani- ja eläinkokeettomuustiedot olivat selkeästi saatavilla. Voi olla että unohdinkin jotain! :D

      Poista
  3. Mulla on nyt käytössä Jane Iredalen huulipunasävy Gwen, joka on upea punainen sävy ja todellakin myös vegaaneille sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan mulla myös sama... :D Se taitaa olla juurikin noita PureMoist-punia, joista mun on tarkoitus kirjoittaa taas lähiaikoina. :)

      Poista
  4. Onneksi kuitenkin joitakin vaihtoehtoja löytyy, vaikka valikoima ei nyt kovin laaja ole. Mua kiinnostaisi Juicy Beautyn punat sekä Axiologyn punat, täytyy jossain vaiheessa tutustua niihin paremmin ^_^

    VastaaPoista
  5. Niin ja veikkaisin, koska vegaanius on kuitenkin kasvava trendi, että tällekin saralle tulee lähitulevaisuudessa vaihtoehtoja lisää :) Ainakin toivotaan niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Axiology on myös mun wish listilla! <3

      Valikoimaa on jo jonkin verran, riippuu toki millaista punaa etsii että löytyykö sopivaa vegaanisena (mulle löytyy...).

      Toivottavasti ei jäänyt kuitenkaan kuva että valittaisin näiden vähyyttä tässä postauksssa, se ei ollut tarkoitus! :D

      Ja uusia vegaanipunia on varmasti tulossa vielä maahantuontina ja voihan olla että unohdin tästä listan ekasta versiosta jonkin tosi tärkeän. :D

      Tästä valikoiman kasvusta muuten hyvänä esimerkkinä, että Zuiin uudet lip tintit lanseerattiin juuri tänään. ;)

      Poista
  6. Yäk, mä en tiennyt, että huulimeikkien punainen värisävy saadaan murskatuista hyönteisistä peräisin oleva väriaineesta :D No, tuskin kuitenkaan huulipunista silti luovun ;) Inikan meikkejä tekisi mieli jossain vaiheessa testata, Juice Beauty myös! Oot nähnyt kyllä vaivaa tämän postauksen kanssa ja palaan tänne, kun ens kerralla shoppailen vegaanisia punia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karmiinia on myös monissa karkeissa. ;D Ei ollut tarkoitus aiheuttaa yöks-reaktiota, ehkä elän vain vegaanikuplassa ja oletan että kaikki tietää karmiinit. :D Mutta punaisena värinä voi toki olla myös jotain muuta (ei-eläinperäistä) kuin karmiinia, eli huulipunat eivät kaikki vakiona sisällä hyönteisaineita.

      Tein postauksen itse asiassa hiljakseen pienissä osissa joten se ei ollut kovin vaivalloinen. Kiva jos tästä oli hyötyä!

      Poista
  7. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus, kiitos tästä! :) Omaksi suosikkimerkiksi huulipunien kohdalla on nyt noussut ColourPop, mutta sitähän ei valitettavasti Suomesta saa. Mutta heidän huulimeikeistä valtaosa on vegaanisia, sävyvalikoima on laaja, laatu hyvä ja yhdellä punalla on hintaa vain se 5-6 dollaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kata! :) Jep, monia vielä puuttuu Suomesta ja tästä jätin pois vielä pari sellaista vähän epäselvää tapausta. :)

      Poista
  8. Mua himottaisi hankkia joku Axiologyn puna, kun niissä on niin kauniit pakkaukset ja kivoja, vähän erilaisia sävyjä. En vielä oo hinnan puolesta raaskinut, kun ei noista huulimeikeistä oo kyllä nyt pulaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua himottaa tän listan punista myös erityisen paljon Axiologyt! Ne näyttää niin kivoilta ja ovat vielä luonnonkosmea. Mullakaan ei toki varsinaista pulaa ole huulipunista mutta yritän vaihtaa repertuaariani hiljakseen niidenkin kohdalla luonnonkosmetiikaksi. :)

      Poista
  9. Mahtavaa, et olet tätäkin asiaa selvittänyyt. Tämä koko vegaanikosmetiikkaviidakko on niin sekava.
    Kävin läpi tekemääsi listaa huulipunista ja jäin miettimään mitä tarkoitit tällä:
    "Jane Iredale - huulipunista PureGloss-punat ovat kaikki vegaanisia, samoin kuin PureGloss-huulikiillot"
    Kuitenkin toisessa kirjoituksessa (Jane Iredalea syksyn sävyissä) mainitset Pure Moist -sarjan myös vegaaniseksi..?
    Ovat siis molemmat tuotelinjat vegaanisia?

    Kiitos näkemästäsi vaivasta kosmetiikan kartoittamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja kiitos tarkkasilmäisyydestä: tarkoitin toki huulipunista Pure _Moist_, jotka ovat kaikki vegaanisia. Jane Iredalen suomenkieliset sivut olivat kirjoituksen aikana kehityksessä ja en päässyt sieltä tarkistamaan. Korjaan tekstiin. :)

      Ja kiitos kommentista, on aina ihana kuulla että blogista tulee vinkkejä. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^