Vegaanikosmetiikkaa jouluksi '17

Kun kalenteri kääntyy joulukuulle, saa jo vinkkailla joululahjoista. Tänä vuonna voi bongata yhä enemmän vegaanikosmetiikan joulun kausituotetta ja lahjakelpoista purnukkaa.   Kokosin tähän postaukseen vinkkejä  jouluteemaisesta kosmetiikasta ja lahjaksi sopivista tuotteista viime vuoden postauksen tapaan. Kaikki vegaanisia tietysti, ja suurin osa vieläpä luonnonkosmetiikkaa.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*


Joulun paketeista erityisen kiinnostavat täkyt ovat tässä ensimmäisessä kuvassa. Edullisemman luonnonkosmetiikan tärpit Benecos ja Sante pukkasivat myös uusia joulun kausipaketteja. Benecosin Winter Dream -paketti sisältää vartalovoiteen, huulirasvan ja suihkugeelin. Santen Sweet Cherry -kombo on taas kirsikantuoksuista vartalonhoitoa (kerrankin,tätä tuoksua olen odottanut!) vartalovoiteen ja suihkugeelin muodossa.

Patykan Body Care Gift Set sisältää luksusluonnonkosmetiikkasarjan vartalotuotteiden helmiä: merisuolaan pohjaavan kuorinnan ja mielestäni parhaan luonnonkosmetiikan vartalovoiteen eli  Almond Blossom -voiteen. Setti on vieläpä noin puolet edullisempi kuin tuotteet yksittäin. Patyka sopii hyvin myös niille, joille luonnonkosmetiikka on uutta tai joille luonnonkosmen perinteiset yrttituoksut eivät iske.

Herkän ihon luottosarja Pai on julkaissut pienen ja kauniin lahjapaketin  supersuosittua ruusunmarjaöljyään. Tämä kulttiöljy sopii monelle ihotyypille ja se taistelee esimerkiksi ihon sameutta ja pigmenttimuutoksia vastaan.



Miehisempään makuun löytyy myös valmiita vegaanikosmetiikan paketteja mm. Neal'sYard Remediesilta ja Urtekramilta. Neal'sin kaikki pikkupaketit eivät ole vegaanisia, mutta tämä Men's Everyday Collection -paketti on. Sisällä on matkakokoinen kosteusvoide, kasvoputsari ja suihkugeeli.

Urtekramin men-kombo sisältää puolestaan suihkushampoon ja vartalo- ja kasvovoiteen. Tätä pakkausta on esim. Sokoksella, kuten myös Santen tuotteitakin. Myös vanhalla tutulla Bulldogilla on pari lahjapakkausta, joita voi tsekata esim. Kicksin uudesta verkkokaupasta ja myymälöistä. Bulldog on kokonaan vegaaninen.



Lushin joulupuodissa on myös valmiita ja suurimmaksi osaksi tuoksuvia paketteja. Kuvaan nappasin osuvasti nimetyn uuden Fabulous-paketin, jossa on mm. kuorintapala ja suihkugeeli. Lushin lahjat ovat myös valmiiksi nätissä paketissa.

Vegaanisen luonnonkosmetiikkarja Evolven purkit ovat sisältöineen jo muutoinkin sopivia lahjoiksi, mutta niistä on koottu myös muutava sopiva lahjaboksi. Esimerkiksi osuvasti nimetystä Chocolate Skin Heaven -paketista löytyy hurmaava suklaantuoksuinen kasvokuorinta ja uudistava kasvovoide.

The Body Shopin joulupaketeissa on myös vegaanisia vaihtoehtoja. Ainakin tämä Frosted Plum-minisetti on erityisen tuoksuva jouluinen paketti. Myös osa yksittäisiä TBS:n kausituotteita on vegaanisia, ja tuotetiedot on merkattu erikseen.

Maria Nilan lahjapakkauksissa on tänä vuonna shampoiden ja hoitsikoiden lisänä myös limited edition-käsisaippuoita. Lafkalla on tököttejä myös värjätyille hiuksille ja joulupakkauksia löytyy kolmella eri shampoo-hoitis-käsisaippua-kombolla. Maria Nila on kokonaan vegaaninen hiustenhoitosarja, Leaping Bunny -ja Vegan-sertifioitu.



Katsastan vielä mm. Dabban kauniiden ja luonnollisten kukkaisvesien pakkaukset, Ekopharman joulupakkaukset, ZAOn kauniit bambuun pakatut meikit sekä sisutukseen hyvin mätsäävät suomalaisen Hemman hygienia- ja siivoustuotteet.
 
+1 Suosittelen tsekkaamaan vielä joululahjaideoista mm. House of  Organicin, Jolien ja Biodellyn joulupuoti-osiot, joissa on paljon muitakin vegaanisia vaihtoehtoja.

5 kommenttia

  1. Benecosin tuotteet on niin somissa kuoseissa, että tuollaisen Winter Dream paketin taidan hommata ihan itselleni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on kivaa että edullinenkin kosmetiikka on vähän panostanut purkkeihin.:)

      Poista
  2. Sokoksella oli testeri Santen kirsikkatuotteista, ja oli kyllä kiva tuoksu :). Mä ostin poikaystävälle tuon Urtekram setin, joka maksoi Sokoksella 8,90 €, mutta kävin sitten Prismassa ja siellä nämä tuotteet olisi ollut halvemmat ostaa erikseen :D. Muistaakseni vain 7 euroa yhteishinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan eri kaupoissa on joskus eri hinnoittelu,voi olla tarjouksia ja joskus Prisma myy ns. polkuhintaan. :)

      Poista
  3. Mádaralla on varmasti yhdet tän vuoden kauneimmista lahjapakkauksista luonnonkosmetiikan puolelta. <3 Esittelemäsi Evolven paketit on myös kivat.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^