Joulukuun kosmetiikkasuosikit

Vuoden viimeisiä viedään! Onneksi voi kohta huokaista itsensä joulun viettoon unohtaa pienet tämän vuoden stressiaiheet. Ennen pientä lomaa kuitenkin on vielä katsaus joulukuun suosikkituotteisiin. Näistä löytyi mm. tehokkaita kasvotuotteita, nopean hiustenlaittajan hiusmuotoilua ja arjen meikkejä. Ja yksi ihana joulun kausituote!

*Osa tuotteista on pr-näytteitä. Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Madaran tuotteita olen käyttänyt aika vähän, mutta aina on tarvetta ihokriisin pelastaville tähdille. Tässä kuussa se oli Madaran Detox-naamio, joka syväpuhdistaa ihon, imee rasvaa ja hillitsee epäpuhtauksia. Joulun ajan kiire ei ole ainakaan helpottanut ihon satunnaisia hormoni- tai stressinäppyjä. Madaran naamio pistelee vähän kasvoilla (kuuluu asiaan), mutta iho on siloisempi ja epäpuhtaudet laskevat tämän tehostuksella. Sain tämän osana Glamlin-pakkausta loppukesällä.
Tämä on hellävarainen mutta ihana sekaihon kasvovesi. Koostumus on hieman huokosia supistava ja mukavan freesi. Lisäksi nätti purkin ulkoasu ei yhtään haittaa! Kohtuuhintaista luonnonkosmetiikan sarjaa myy eleven ja kirjoitin muistakin tuotteista aiemmin täällä.


Yarokin Feed Your Style -kuivashampoo
Tämä on ollut kätevä reissussa ja hiusten toisen päivän kampauksessa. Valkoinen jauhe tulee toki harjata hiusten läpi mutta muutoin tämä imaisee hyvin rasvoittuvuutta ja tekee hiuksista päiväksi puhtaammat.

Reverien suolasuihke
Suolasuihke on taas ässä kampauksen pöyhentäjä ja hiusten karhentaja silloin kun kampaus tulee saada pitoon. Tuoksu on mieto ja aerosoli kätevä, ja koostumus ei jätä hiuksiä klähmäiseksi. Kirjoitin Reveriesta vähän aikaa sitten.


Vartalotuotteista Lushin kimallepala on päässyt tehokäyttöön - tai vielä ainakin tämä sisällä oleva jauhe on ollut enemmän käytössä. Käytin tämän ennen kuvaamista myös lattian kautta, ja olen löytänyt vaaleanpunaista "keijupölyä" nyt ympäri lattiaa vielä monta päivää imuroinnin jälkeen. Mutta vartalopuuteri on usein must niin hankaavien vaatteiden kanssa kuin dödön tehostajana, ja ihana hattaratuoksu ei ainakaan haittaa tässä tapauksessa! Kimallepala on joulun kausituote.



Ja sitten meikit. Idun Minerals oli minulle uusi tuttavuus tähän syksyyn saakka. Magna-ripsarissa on aika paljon massaa, mutta kun maskaraa käyttää muutaman viikon, sen määrä tasaantuu ja lopputuloksena on tuuheammat ja paljon erottuvammat ripset. Epäilin maskaraa vähän alussa mutta nyt kun harjasta ei tarvitse pyyhkiä ylimääräisistä, tässäpä on hyvä pienen tihkunkin kestävä ehostaja.

Kun huulet kuivuvat talvea kohti, kosteuttava huulisävyte pelastaa toimisto-uskottavan lookin. Crazy Rumorsin Hibiskiss on samalla huulirasva ja pieni huulisävyte, joka jelppaa myös kuivien huulien kanssa. Näitä voisi harkita useammankin, rasvamainen koostumus on myös kätevä lisätä ilman peiliä.

Meikeistä nostan vielä pienen yllättäjän eli luonnonkosmetiikkasarja Avrilin peiteaineen. Hieman vahamainen koostumus peittää hyvin tummat silmänaluset ja yksittäiset näpyt. Aluksi epäilin hieman peittokykyä mutta kyllä sitä kuitenkin löytyi tarpeeksi, ilman että lopputulos on liian heikko tai epäluonnollinen. Avril on lisäksi edullinen merkki joten tämä olikin ihan hyvä ostosijoitus. Koostumus häivyttyy hyvin myös ihan sormella.
 


4 kommenttia

  1. Tota Avrilin peiteainetta voisin kyllä itsekin testata! Hyville peiteaineille on aina tarvetta :) Lushin Snow Fairy tuotteet tuoksuu ihan uskomattoman hyvälle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avrilin peiteaine olikin aika kiva löytö! :) Juuri katselen Snow Fairyja alesta... ;)

      Poista
  2. Naobayn ulkoasu on todella onnistunut:) Mua kans kiinnostaa Avrilin peiteaine:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naobay on tosi nätti (ja toimiva) sarja. :) Avril oli taas edullinen yllättäjä!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^